Kalliomaalaus sijaitsee Luonterin ja Puuterselän välisen Uimasalon alueella, Sarkaslammen koillisrannalla, Sarkasvuoren lounaispuolisessa pystysuorassa kallioseinämässä.
Uimasalon alue on hyvin kallioista, luonnontilaisena säilynyttä erämaamaista aluetta. Sen alueella on neljä pientä järveä ja pari lampea, joista noin kilometrin pituinen ja 100‒150 m leveä luode-kaakko -suuntainen Sarkaslampi on niistä itäisin. Sarkasvuoren kalliomaalaus on lammen koilliosassa ja Sarkaslampi-niminen kalliomaalaus sen kaakkoisosassa.
Kalliomaalaus on arviolta noin 4,8 m korkeudella Sarkaslammen pinnasta. Sarkaslammen alueella kasvaa mäntymetsää. Kallioseinämissä kasvaa runsaasti erilaisia ja erivärisiä sammal-, naava- ja jäkäläkasvustoja. Maalauksessa on geometrisesti tyylitelty hirven kuva, jonka keskellä on selkeästi sydäntä kuvaava täplä sekä sen päällä kokonaishahmoltaan tunnistamaton kuvio (ehkä koukkupolvisen ihmishahmon jalat). Hirvikuvion pituus on 56 cm. Eläimen pää on kuvattu ruumiiseen verrattuna ylisuureksi ja kaula hyvin kapeaksi. Vartalo-osa on suorakulmainen ja jalat, joita on kuvattu kaksi paria, ovat silmiinpistävän lyhyet. Hirven korvat ja takapää on maalauksessa kuvattu realistisemmin. Eläimen turvan alla on hahmotettavissa jonkinlainen suuta kuvaava merkintä. Hirven pää osoittaa länteen.
Tästä noin 20 m kaakkoon löytyi talvella 2017 sarvipäinen hirvikuvio, jonka leveys on noin 40‒50 cm ja jonka vartalon keskelle on piirretty ympyrä.
Kalliomaalaus sijaitsee noin 2 km päässä Juvan-Hirvensalon maantiestä. Maalaukselle johtaa punaisin kuitunauhoin selvästi merkitty, paikoitellen tosin melko vaikeakulkuinen polku. Juvan kunta on pystyttänyt kohteeseen opastaulun vuonna 1996.
Luonti: 4.7.1997 Viimeisin muutos: 1.12.2020
Alakohteet
Sarkasvuori 2
Tyyppi: taide, muistomerkit, kalliomaalaukset
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6829736 I: 549150
Kuvaus: Noin 20 m kaakkoon kalliomaalauksesta Sarkasvuori löytyi talvella 2017 sarvipäinen, vasemmalle katsova hirvikuvio, jonka leveys on noin 40-50 cm ja jonka vartalon keskelle on piirretty ympyrä.
Luonti: 24.3.2017
Tutkimukset
Helena Taskinen inventointi 1984
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 4.7.1997
Jussi-Pekka Taavitsainen tarkastus 1983
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 4.7.1997
Esa Hertell & Mikko Suha inventointi 2008
Luonti: 17.9.2015
Petri Halinen ja Martti Koponen tarkastus 2017
Huomautuksia: Petri Halinen ja Martti Koponen tarkastivat kohteen 17.3.2017 uuden maalauksen löytymisen johdosta ja totesivat hahmon olevan vasemmalle katsova hirvi, kuten havainnosta ilmoittanut Anssi Toivanen oli todennut.
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.