Tervahaudat sijaitsevat aivan Kankaanpään keskustan tuntumassa, metsäisellä jyrkähköllä rinteellä, joka viettää kohden Ruoko-ojan allasta (?).
A) Puistoalueella lenkkipolun tuntumassa on suppilomainen hauta, joka on 5-6 m halkaisijaltaan ja 0.9 m syvä. Haudan ympärillä on n. 20 cm korkea maavalli. Juoksutusaukko on itäpuolella. Suppilon pohjassa on n. 48 cm paksuinen kuusenkanto. N. 10 m pohjoiseen on 1930-luvulla puretun hirsirakennuksen pohja.
B) Lähellä puistoalueen lenkkipolun mutkaa on maavallin (0.4 m) ympäröimä suppilomainen hauta, jonka halkaisija on 5.4 m. Haudan etelälaidassa on juoksutusaukko ja jatkona 9.3 m pitkä ojanne. Suppilossa kasvaa 27 cm vahvuinen kuusi.
C) Rivitalon nurmikentän laidassa on suppilomainen hauta, jonka syvyys on 1.3 m ja halkaisija 10.5-12.2 m. Juoksutuskanava ei erotu.
Kankaanpään keskustassa, Ruoko-oja -nimiselle purolle laskevan rinteen yläreunan tuntumassa on lisäksi keittokuoppia tms. Alunperin kuoppia on ollut kymmeniä, nyt havaittavissa on enää kolme. Kuopat ovat olleet n. 60 cm x 1.50-2 m, mutta lenkkipolun rakentaminen ja "luontainen maantasoittuminen" ovat hävittäneet jäljet muista kuopista.
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 18.2.2014
Alakohteet
A
Tyyppi: työ- ja valmistuspaikat
Ajoitus: historiallinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6861594 I: 256487
Kuvaus: x= 6856 59, y= 1572 78, z= 81-83
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 13.8.2010
B
Tyyppi: työ- ja valmistuspaikat
Ajoitus: historiallinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6861314 I: 256580
Kuvaus: x= 6856 32, y= 1572 90, z= 80-81
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 13.8.2010
C
Tyyppi: työ- ja valmistuspaikat
Ajoitus: historiallinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6861017 I: 256754
Kuvaus: x= 6856 04, y= 1573 10, z= 78-80
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 13.8.2010
Tutkimukset
Esa Laukkanen inventointi 1995
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 8.7.1996
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.