Linnamäki (Hevoshaan mäki) sijaitsee Tallaan kylän Pöykärin tilan maalla, mäen laki n. 600 m talosta SSE Lohjanjärven Hauravesi-nimisen lahden pohjukan pohjoispuolella, nykyisestä järvenrannasta n. n. 200 m NW ja lahteen laskevan Hotopohjanojan, entisen Lohjanjärven lahden, NE-puolella n. 200, matalan vesijätön erottamana. Itse linnavuori on isomman SW-NE-suuntaisen mäen SW-osa. Sen laki on runsas 30 m järvenpintaa ylempänä.
Mäki on länteen ja lounaaseen ojalle päin lähes äkkijyrkkä, koilliseen puolestaan varsin loiva. Mäen lakea kiertää pohjois- ja itäpäässä kivivalli. Valli on keskiosassaan 2,5-4 m levyinen ja 1 m korkuinen, kaikkiaan runsaan 80 m pituinen ja päissään epämääräisempi. Luoteessa on lisäksi erillinen 3-metrinen vallinpätkä kallioiden välillä. Vallissa on kaksi porttiaukkoa, leveydeltään n. 2 m, itä- ja koillisosassa. Linnavuoren vallien ja kallioiden rajaama laki on n. 70 m suunnassa SE-NW ja n. 45 m SW-NE-suunnassa. Pohjoisportin luona on kaiveltu kiviraunio. Vallien kattamaa aluetta on hoidettu vv. 1991-2007. Siihen liittyvät akenteet ovat hyvin havaittavissa.
Kallion laen itäpuolella on heinävaltainen kanervikko ja sen itäpuolella on maaperältään multavaa maannosta oleva, pähkinää kasvava kuivahko lehtomainen alue notkanteessa. Tällä alueella on matalia ja epämääräisiä röykkiötä/ladelmia. Yhteensä jäännöksiä on ainakin 17 (ks. alakohde).
Vuonna 2017 tehdyssä tarkastuksessa ei todettu suurempia muutoksia aiempiin verrattuna.
Luonti: 13.8.1997 Viimeisin muutos: 4.5.2019
Alakohteet
Röykkiöalue
Tyyppi: kivirakenteet, röykkiöt
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6678581 I: 319125
Kuvaus: Kallion laen itäpuolisen loivan rinteen alueella on painanne ja useita (17 kpl) matalia kiviröykkiöitä/–ladelmia. Röykkiöt ovat muodoltaan vaihtelevia: soikeita, pyöreitä ja epämääräisen muotoisia. Niiden koko vaihtelee halkaisijaltaan metristä noin parimetrisiin. Ne on tehty vaihtelevan kokoisista kivistä. Näkyvältä muodoltaan ne ovat matalia ja pieneh-köistä kivistä kasattu. Ne voivat liittyä historiallisen ajan maatalouteen, kuten esimerkiksi laitumen tai viljelysalan raivaukseen. On kuitenkin mahdollista, että röykkiöt ovat esihistoriallisiakin tai varhaishistoriallisia ja liittyvät linnavuorella tapahtuneeseen toimintaan. Niiden tarkemman luonteen ja iän selvittämiseksi tarvitaankin arkeologisia kaivaustutkimuksia.
Luonti: 18.1.2018
Tutkimukset
J. Wefvar ei määritelty 1879
Huomautuksia: Fornlämningar i Raseborgs vetsra härad (SMYA IV), s. 37
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 13.8.1997
Kaarlo Katiskoski inventointi 1997
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 16.10.1997
Hj. Appelgren ei määritelty 0
Huomautuksia: Suomen muinaislinnat, s. 74-75, kartta
Huomautuksia: Kotivuori tarkastanut 27.4. 1992 Linnavuoren luoteispuolta löytäen terassimaisia raivanteita n. 350 m linnasta metsärinteen (Lammashaanmäen) kaakkoisrinteestä. Näistä yksi on viljely- tai rakennusalaksi pengerretty kohta (n. 5x20 m), reunoilla ojanteita ja heittokivikasoja raivauksesta, päällä yli 100 vuotista kuuusikkoa. Tämän viertessä toinen epäselvempi raivanne., jonka kaakkoispäässä peltoraunioksi tulkittu kiveys. Nykyisen pellon reuna on n. 30-50 m näistä (Kotivuoren kohta 2a). Kohdassa 2b Kotivuori löysi muinaisen tuvan, riihen tai saunan paikan, josta säilynyt palaneita kiviä, tiilensiruja ym. pellon alakulmassa.
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 16.10.1997
Päivi Maaranen tarkastus 2017
Huomautuksia: Raportti Kiinteiden muinaisjäännösten kunnon ja tilan seuranta Länsi-Uudellamaalla 2017.
Lohja, Raasepori ja Siuntio. 29.12.2017 Museoviraston arkistossa; Tarkastusraportti Museoviraston arkistossa 18.1.2018
Luonti: 18.1.2018 Viimeisin muutos: 7.8.2018
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.