Asuinpaikka sijaitsee Lappbölen maantien itäpuolella, noin 700 m Kalakosken sillalta länsiluoteeseen. Peltoalue ulottuu Isojärven eli Loojärven rannoilta aina maantielle asti kapeana kaistana juuri tällä kohden. Rinne on tieltä lähtiessä aluksi varsin loiva, mutta jyrkkenee sitten huomattavasti. Asuinpaikka sijaitsee juuri tämän jyrkän laskun yläpuolella koko pellon leveydeltä. Rinne viettää itään päin. Maaperä on hiekkaa. Löydöt mm. Jäkärlän-tyyypin kirves, alkeellinen taltta, kvartsi-iskoksia.
Vuoden 2009 inventoinnissa asuinpaikka vaikutti olevan luultua suurempi, sillä kvartsi-iskoksia löytyi pellon etelä- ja lounaisreunoista. Kvartsit keskittyivät aiemmasta löytöpaikasta katsoen laakson vastakkaiselle, luoteeseen viettävälle peltorinteelle. Löydöt jätettiin paikalleen. Alkuperäisen kuvauksen osoittama itään viettävä jyrkkä peltorinne oli kesannolla, eikä sitä ei voitu tarkastaa. Löytöjen levinnän perusteella on mahdollista, että asuinpaikka jatkuu myös peltoalueen eteläpuolella olevaan metsäsaarekkeeseen. Ympäristön topografisten piirteiden ja rannansiirtymistietojen perusteella alue on muodostanut kivikaudella suojaisan lahdenpohjukan. Maaperä on pellon yläosassa hiekkaista, alempana savea.
Luonti: 15.10.1998 Viimeisin muutos: 17.3.2010
Tutkimukset
Aarne Europaeus ei määritelty 0
Huomautuksia: Europaeus, Aarne 1922. Fornfynd från Kirkkonummi och Esbo Socknar. SMYA XXXII. s. 43, kohde nro 138
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 17.3.2010
Veikko Lehtosalo inventointi 1963
Huomautuksia: Kirkkonummen kiinteät muinaisjäännökset, kohde 25
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 16.3.2010
Paula Kouki ym. inventointi 2009
Huomautuksia: Kirkkonummen inventointi. Helsingin yliopiston arkeologian oppiaineen inventointikurssi 5.–8.5.2009, s. 139
Luonti: 16.3.2010
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.