Kohde sijaitsee Huljalan kylässä Järvi-Kukkolan tilalla (5:91), päärakennuksesta noin 40 - 50 m itään, aivan viereisen omakotitontin rajalla tai nykyisin jopa sen puolella. Paikka on Valkjärven kaakkoispuolella avautuvaa entistä rantapeltoa, joka on nykyisin nurmikkona. Kohdan länsipuolella on vanha rakennuksenperusta, johon on tehty kukkapenkki. Järvi-Kukkolan entisille pelloille on vastikään rakennettu omakotitaloja ja paikan luonne on täysin muuttunut.
Paikalta on maanviljelijä Paavo Nikkari löytänyt miekan katkelman KM 14684 peltotyössä 1959 auran tai äkeen työsyvyydestä hiekkaisesta ruokamullasta. Paikka tarkastettiin pintapuolisesti inventoinnissa 1999 havaitsematta kuitenkaan mitään merkkiä kiinteästä muinaisjäännöksestä. Havaintomahdollisuudet olivat peittävän kasvillisuuden takia heikot. Ympäristöltään paikka sopisi rautakautiseksi kalmistoksi tai asuinpaikaksi, minkä jäljet rakentaminen on kuitenkin saattanut pahasti tuhota.
Poutiainen inventointi 2014: Kohde tarkastettiin metallinilmaisimella ja kairauksin. Kohteella ja sen välittömässä läheisyydessä ei suojeluun vaikuttavia havaintoja. Pintamaan alla paljon metalliromua.
Luonti: 15.2.2000 Viimeisin muutos: 11.12.2017
Tutkimukset
Sirkka-Liisa Seppälä inventointi 1999
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 15.2.2000
Hannu Poutiainen, Teemu Tiainen ja Toni Paukku inventointi 2014
Huomautuksia: HÄMEENKOSKI keskustan ja lähiympäristön osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014. Mikroliitti Oy.
Luonti: 1.6.2015
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.