Kohde sijaitsee Kuusamon kirkolta n. 16 km itäkaakkoon. Paikalla on itäisempi Muosalmen pohjoispuolisen kannaksen poikki kulkeva kaivanto. Se on noin 2 m syvä, pohjalla noin metrin ja yläreunassa noin 2 m leveä. Molemmin puolin on selkeä puolimetrinen valli. Selkeää huuhtoutumiskerrosta ei tässä ole tavattu, joten se ei liene ainakaan esihistoriallinen. Venetaipaleeksi kaivanto on tulkittu ahtaaksi ja sijainniltaan kyseenalaiseksi. Jo Karvonen on todennut näihin "Lapin ojiin" liittyvän tiedon ja iän jo niissä kasvaneiden suurten mäntyjen takia ja esittänyt, että ne olisivat puolustusrakenteita. Muistitiedon mukaan kannas on aiemmin sulkenut vesiyhteyden Välijärven ja Kylmäjärven väliltä ennen Honkasalmen yhteyden syntyä, mikä puhuu venetaipaleen puolesta. Niemen länsipäässä sijaitseva Honkasalmi olisi puhjennut pääsiäisyönä 1800-luvun lopulla, kun ensin Muojärven pintaa oli laskettu. Kylmäjärven pinta olisi pudonnut noin 1,8 m. Näin selitys veneenvetokaivannosta olisi uskottava. Läntinen kaivanto on noin 850 m länteen niemen kapeikossa (kohde Muosalmi länsi 305010099), jossa on myös Taivallahden kivikautinen asuinpaikka (kohdetunnus 305010163).
Karvonen mainitsee kertomuksessaan (v. 1900) "porohaudan", joka sijaitsee lähellä kaivantoa. Aivan tien vieressä liki rantaa sähkölinjan itäreunalla vuoden 1999 inventoinnissa todettiin yksi osin tuhoutuneeksi katsottu maakuoppa, jonka halkaisijaksi ilmoitettiin n. 3 m ja syvyydeksi 60 - 80 cm (ETRS-TM35FIN 7312800/615500). Koepistossa sen reunassa oltiin havaitsevinaan huuhtoutumiskerrosta osoittaen sen korkeaa ikää. Vuonna 2016 kuoppa todettiin epämääräiseksi ja aiemmasta käsityksestä poiketen jokseenkin nuoreksi. Pohjoisen puolella niemen juuressa sijaitsevalta Kenttärannan alueelta ei ole paikannettu muinaisjäännöksiä.
Luonti: 23.9.2002 Viimeisin muutos: 7.12.2016
Alakohteet
kaivannon pohjoispää
Tyyppi: maarakenteet, kaivannot
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7312872 I: 615484
Kuvaus: Kuivalle kankaalle kaivetun kaivannon pohjoispää, jonka jälkeen kaivanto katoaa suohon, mutta näyttäisi jatkuvan jonkin matkaa osamaisena painanteena.
Luonti: 6.9.2016 Viimeisin muutos: 8.12.2016
Tutkimukset
A. Erä-Esko inventointi 1975
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 23.9.2002
M. Sarkkinen inventointi 1999
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 23.9.2002
Sami Viljanmaa inventointi 2009
Löydöt: -
Huomautuksia: Kuusamon Muojärven rantaosayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 31.8.-25.9.2009. Sisältää muistiotietoa järvenpinnan laskusta.
Luonti: 9.2.2010
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.