Kohde, röykkiö/raunio, maakuoppa siajitsee Kuusamon kirkolta n. 29 km luoteeseen, Yli-Kitkan Tolvanselän itärannan Holtinniemen Autiolammen pohjoispuolella. Korkeaniemen länsipään etelärinteen puolimaissa on sammalen peittämä kiukaanraunio. Alkuaan neliömäisen kiukaan ala on n. 2 x 2 m ja korkeus n. 50 cm. Kiukaasta länteen n. 40 - 50 m on mahdollinen pelto.
Vuoden 2010 inventoinnissa todettiin, että Yli-Kitkan Korkeaniemen kiukaan raunio lähiympäristöineen on pääosin tuhoutunut Sarkkisen suorittaman inventoinnin jälkeen. Korkeaniemen etelärinteen männikkö on kaadettu ja rinne kauttaaltaan äestetty noin kuusi vuotta sitten. Raunio paikallistettiin Sarkkisen kuvausta vastaavasta paikasta, rinteen puolivälin terassimaiselta tasanteelta, parikymmentä metriä ilmoitetusta koordinaattipisteestä itään. Raunion läpi kulkee äestysura, ja kiuas on äestyksessä pahoin vaurioitunut. Myös alue, jossa Sarkkinen oli maininnut havainneensa mahdollisen pellon, on äestetty. Palaneita kiviä tavattiin äestysurasta kiukaan raunion kohdalta runsaasti, mutta rautakuonaa, jota A. H. Snellman mainitsi paikalta tavatuksi, ei havaittu. Myöskään muita löytöjä ei äestysurista kiukaan raunion kohdalta tai sen lähiympäristöstä tavattu, mutta kiukaan rauniosta noin viisi metriä etelään todettiin äestysurassa toinen keskittymä palaneita kiviä muutaman metrin matkalla.
Luonti: 30.9.2002 Viimeisin muutos: 28.7.2015
Tutkimukset
Mika Sarkkinen inventointi 1999
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 28.11.2012
S.Ervasti inventointi 1976
Luonti: 28.11.2012
Sami Viljanmaa/Aura inventointi 2010
Luonti: 28.11.2012
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.