Keskikylän takamalla,Vesalahden talon koillispuolella olevassa karjahaassa, kivikkoisella maalla on kuusi pientä röykkiötä, jotka luultavasti ovat myöhäisiä raivausröykkiöitä. Röykkiöiden lisäksi haassa oli myös rakennustenperustuksia ja muita historiallisen ajan asutuksen merkkejä.
Vesalahden talon lounaispuolella on tarkistamattoman tiedon mukaan myös yksi kuoppaliesi.
Kohde sijaitsee Isonkyläntien eteläpuolella, siitä kaakkoon risteävän Rajamäentien itäpuolella, Latanevan länsirannalla. Paikalla olevan Vesalahden tilan koillispuolella on vanha karjahaka, jossa maaperä on kivikkoinen ja paikoin savensekainen. Paikalla kasvaa heinää ja muita ketokasveja. Alueen ympärillä on laajoja peltoaukeita.
Hakamaalla on kuusi pientä röykkiötä ja niiden läheisyydessä on merkkejä historiallisen ajan rakennuksista. Alueen itäreunaa oli kesällä 2009 kaivettu ja kaivannon profiilista oli paljastunut punertavaksi palanut savikerros. Aluetta on isännän mukaan ennen kutsuttu kydöksi. Tilan päärakennuksen luota on myös tieto mahdollisesta keittokuopasta. Tiedot dokumentoiduista rakenteista on liitetty rekisterin erilliskohteet-välilehdelle.
Luonti: 7.11.1996 Viimeisin muutos: 4.2.2014
Alakohteet
Latomus 1
Tyyppi: kivirakenteet, latomukset
Ajoitus: historiallinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6985428 I: 245341
Kuvaus: Halk. 2-3 m, kork. 40-50 cm.
Luonti: 22.12.2009 Viimeisin muutos: 21.1.2010
Latomus 2
Tyyppi: kivirakenteet, latomukset
Ajoitus: historiallinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6985429 I: 245345
Kuvaus: Halk. 1,5-2 m, kork. 30-40 cm.
Luonti: 22.12.2009 Viimeisin muutos: 21.1.2010
Latomus 3
Tyyppi: kivirakenteet, latomukset
Ajoitus: historiallinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6985430 I: 245345
Kuvaus: Halk. n. 3 m, kork. 20-30 cm.
Luonti: 22.12.2009 Viimeisin muutos: 21.1.2010
Tutkimukset
Mirja Miettinen ja Esko Luoma tarkastus 1984
Huomautuksia: ei erillistä kertomusta
esko Luoman tiedot, kartta Kylänpää, n:o 1.
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 3.1.2008
Satu Koivisto ja Sirkka-Liisa Seppälä inventointi 2009
Huomautuksia: Skogens kulturarv i Kvarkenregionen (SKAIK) -projekti.
Luonti: 21.1.2010 Viimeisin muutos: 26.1.2010
Liitetiedostot
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.