Asuinpaikka on Limingan Linnamaan jätinkirkosta noin 550 m pohjoiseen soiden saartaman pienen kumpareen korkeimmalla kohdalla Tyrnävänsuon länsiosassa. Paikalla erottuu äestyksen vaurioittama asuinpainanne, kooltaan 12 x 4-5 m. Löytöjä on painanteen välittömästä läheisyydestä, kvartsia, palanutta luuta ja tulen rapauttamia kiviä. Uuden peruskartan mukaan laen länsireunaa leikkaa uusi metsäautotie, joka on saattanut vaurioittaa muinaisjäännöstä.
Vuoden 2009 inventoinnissa havaittiin kvartsi-iskoksia koko kumpareen alalla metsätien itäpuolella, ojassa noin 90 metrin matkalla. Mäen laen kohdalla, levikkeen ja tien itäpuolella on ilmeisesti Sarkkisen mainitsema asuinpainanne. Toinen painanne (Asumuspainanne 2) havaittiin noin 50 metriä etelään ensimmäisestä painanteesta. Sen koko on 9x5 metriä, se on matala ja soikiomainen tai nelisivuinen (p=7172808, i=3439687). Se sijaitsee aivan kumpareen eteläkärjessä, suon reunalla olevassa niemekkeessä.
Vuoden 2012 inventoinnissa alue oli jo melkein tiheän taimikon peitossa; ensimmäinen asumuspainanne harjanteen laella paikallistettiin, se näytti olevan hieman lyhyempi kuin inventoinnissa 1997 ilmoitettu (pituus 9 - 10 m), tieojasta havaittiin palaneita kiviä ja muutama kvartsi v. 2009 inventointiraportissa ilmoitetulta alueelta, toisen painanteen sijainti jäi epävarmaksi, havaintomahdollisuudet olivat puuston takia huonot.
Kohde sijaitsee Linnamaan jätinkirkosta n. 500 m pohjoiseen.
Luonti: 28.10.1998 Viimeisin muutos: 11.1.2023
Alakohteet
Asumuspainanne 2
Tyyppi: ei määritelty
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7169806 I: 439539
Luonti: 11.1.2023
Tutkimukset
Mika Sarkkinen inventointi 1997
Löydöt: KM 30678:1-2 kvartsia ja palanutta luuta
Huomautuksia: LIMINKA 31
Kohteen nimi: Linnamaa N
Määrittely ja mj-luokka: kivikautinen asuinpaikka ja mahdollinen
asuinpainanne. II.
Peruskartta: 3421 05 TEMMES
Koordinaatit: x = 7172 87, y = 3439 69, z = n. 50
Kylä, kylänosa: Liminka
Tila, rek:no: (65, 76):98
Maanomistaja: -
Kohde sijaitsee Limingan kirkosta noin 24 km kaakkoon, Linnamaan
jätinkirkosta noin 550 metriä pohjoiseen, Linnamaan metsäautotieltä
koilliseen kääntyvän uuden metsäautotien luoteispuolella. Alueella
on matalia soiden ympäröimiä kaartomaisia pieniä hiekkakangassaa-
rekkeita.
Löytöpaikka on pienen kumpareen korkeimmalla kohdalla noin 50 met-
riä viereisestä metsäautotiestä. Äestetyltä kankaalta löydettiin
kvartsi-iskoksia, palanutta luuta, palanutta kiveä ja likamaata.
Löydöt keskittyivät äestyksen osin vahingoittaman mahdollisen
asuinpainanteen välittömään ympäristöön. Kaikkinensa kohde on var-
sin pienialainen.
Asuinpainanne on pohjoiskoillinen-etelälounas-suuntainen. Sen ala
on noin 12 x 4 - 5 metriä ja syvyys noin 30 - 40 cm. Painanteen si-
säosasta tehdyt havainnot eivät sanottavasti poikenneet ympäriltä
tehdyistä.
Kohde tarkastettu: 8.10.1997
Aiemmat tutkimukset: -
Aiemmat löydöt: -
Inventointilöydöt: KM 30678:1, kvartsi-iskoksia ja
-:2 palanutta luuta
Valokuvat: D 55 Asuinpainanne etualalla, taustalla Linnamaankangas,
pohjoisesta ja
D 56 Asuinpaikka kuvan keskellä, lounaasta
Kartta: Peruskarttaote 3421 05, p. 1980.
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 3.3.2010
Timo Jussila ja Tapani Rostedt inventointi 2009
Löydöt: KM 37976
Huomautuksia: Siikajoki-Muhos voimajohtolinjausten muinaisjäännösinventointi 2009. Kohde Liminka 31 Linnamaa N.
Luonti: 3.3.2010 Viimeisin muutos: 4.3.2010
Hans-Peter Schulz/MH inventointi 2012
Luonti: 12.1.2015
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.