Kohde sijaitsee noin 80–100 metriä Storsjöhön johtavan tien länsipuolella, Storsjön taloista noin 700 metriä pohjoiseen. Röykkiöt ovat parisadan metrin matkalla etelä-pohjoissuuntaisella loivasti länteen viettävällä rinteellä, joka kasvaa sekametsää.
Miettinen mainitsee tarkastuskertomuksessaan vuodelta 1984, että ”.. tasaisella metsää ja vesakkoa kasvavalla niemekkeellä (vanhaa laidunta?). Alueella on pieniä matalia kivikasoja, läpimitaltaan noin 3–5 m, sekä yksi suuri kivikasa, joka on matala ja laaja, läpimitaltaan noin 15–18 m. Lisäksi epämääräisiä matalia latomuksia, rakennuksen perustuksia (useita kasvillisuuden peittämiä kivijalkoja), mahdollisten riihien, latojen sekä sahan ja myllyn perustuksia paikallisen tiedonantajan mukaan. Röykkiöt lienevät viljelysröykkiöitä.”
Vuoden 2007 inventoinnissa todettiin alueella yhdeksän erikokoista röykkiötä tai kiveystä. Näistä suurin on nro 6, se on neliskanttinen, sivujen pituus on noin 10 metriä ja korkeus on noin metri. Miettisen tarkastuksesta on kulunut jo 23 vuotta ja alue on kasvanut umpeen. Osa röykkiöistä voisi kuitenkin ehkä olla esihistoriallisia. Ulkonäkönsä puolesta muutamat eivät juuri eroa hieman pohjoisempana olevan Nisseshagenin röykkiöistä. Alue vaatisi tarkkuusinventointia ja koekaivauksen röykkiöiden luonteen selvittämiseksi.
Luonti: 20.7.2000 Viimeisin muutos: 20.12.2007
Alakohteet
Röykkiö 2
Tyyppi: kivirakenteet, röykkiöt
Ajoitus: ajoittamaton
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6982728 I: 222555
Luonti: 14.12.2007
Röykkiö 3
Tyyppi: kivirakenteet, röykkiöt
Ajoitus: ajoittamaton
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6982657 I: 222554
Luonti: 14.12.2007
Röykkiö 4
Tyyppi: kivirakenteet, röykkiöt
Ajoitus: ajoittamaton
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6982626 I: 222549
Luonti: 14.12.2007
Röykkiö 5
Tyyppi: kivirakenteet, röykkiöt
Ajoitus: ajoittamaton
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6982593 I: 222556
Luonti: 14.12.2007
Röykkiö 6
Tyyppi: kivirakenteet, röykkiöt
Ajoitus: ajoittamaton
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6982595 I: 222518
Luonti: 14.12.2007 Viimeisin muutos: 14.12.2007
Röykkiö 7
Tyyppi: kivirakenteet, röykkiöt
Ajoitus: ajoittamaton
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6982609 I: 222531
Luonti: 14.12.2007
Röykkiö 8
Tyyppi: kivirakenteet, röykkiöt
Ajoitus: ajoittamaton
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6982570 I: 222487
Luonti: 14.12.2007
Röykkiö 9
Tyyppi: kivirakenteet, röykkiöt
Ajoitus: ajoittamaton
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6982582 I: 222452
Luonti: 14.12.2007
Tutkimukset
Mirja Miettinen tarkastus 1984
Huomautuksia: tark kert
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 20.7.2000
Vesa Laulumaa inventointi 2007
Luonti: 14.12.2007
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.