| Huomautuksia: Polun kunnostuksen (sorastus) takia:
Uhriharju on noin 600 m pitkä ja 150 m leveä, itä-länsisuuntainen kallio- ja moreenimuodostuma. Harjun itäpäässä, Pyhäkurun pohjalla, on perimätiedon mukaan metsäsaamelaisten palvospaikka. Siinä heitä olisi paikallistarinan mukaan kastanut Lapin pappi Esaias Mansveti Fellman (pappina Inarissa 1648-1661, Jaakko Lapodiuksen jälkeen kappalaisena Kemijärvellä 1661-1697). Lampeen laskee Uhriharjun etelänpuolisen kurun kautta Pyhänkasteenputous ja lammen vastakkaisessa pääs-sä olevaa kivimuodostumaa on arveltu uhrikiveksi. Myös Aarni Erä-Eskon karttapiirroksessa vuo-delta 1961 on Pyhänkasteenlammen yhteydessä sana ”uhrikivi”. Erä-Esko ei merkintöjensä mukaan kuitenkaan ole itse Uhriharjulla tai lammella (lähistöllä pari muutakin lampea) käynyt, vaan ainoas-taan edellä mainitulla kohteilla.
Varsinaista lähdemerkintää kohdesisällön eli palvostoiminnan ja kastamisen varmistamiseksi en ole löytänyt. T. I. Itkonen (Suomen lappalaiset II, 1948, s. 312) kertoo kuitenkin Pyhäjärven seidasta seuraavaa: ”V:n 1687 käräjillä Sodankylässä kaksi 70-vuotiasta vanhusta kertoi, että heidän van-hempansa uhrasivat 50 v. varhemmin erään kiven päällä Pyhäjärven luona Kemijärven pohjoispuo-lella, rasvaten sitä muutamia kertoja vuodessa, mikäli tilaisuutta oli, sekä panivat sen ympäri sarvia kauniille koivunlehville, joiden päällä uhrikivi lepäsi; tämä laitettiin joka vuonna hyvästi ikään kuin vuoteelle. Siihen aikaan käytettiin myös noitarumpuja.” Tämä kertomus lienee peräisin po. käräjä-pöytäkirjasta. Myös Onnela (1995, 222) mainitsee lyhyesti em. lähteisiin nojaten Sodankylän Pyhä-tunturilla olleen suuren seidan.
Uhriharjulle Karhunjuomalammelta vievän tien alkupäässä on polun pohjoisreunassa Pirjo Rautiai-sen kertomuksessaan mainitsema pyyntikuopan kaltainen kuoppa, joka kuitenkin lienee pieni jää-kauden aikaansaama suppa. Yksittäisen kuopan reunoilla ei ollut selkeää jälkeä siitä luodusta maa-aineksesta eli vallimuodostumaa. Lisäksi kuopan pohja tuntui olevan kovaa kivikkoa, josta erottui varsin suuria humuspeitteisiä kiviä. Nämä piirteet vaikuttavat pyyntikuopalle epäluonteenomaisilta.
Harjua on silti saatettu oivana luonnonesteenä käyttää esihistoriallisen ajan peuranpyyntiin, vaikka todisteet siitä puuttuvat.
Muutamia aihetta sivuavia kirjallisia lähteitä:
Andersson, G. A. 1913. Kemijärven pitäjän vaiheita.
Andersson, G. A. 1914. Tietoja Sodankylän ja Kittilän pitäjien aikaisemmista ja
myöhemmistä vaiheista.
Itkonen, T. I. 1948. Suomen lappalaiset vuoteen 1945. I-II.
Kehusmaa, Aimo & Onnela, Samuli. 1995. Suur-Sodankylän historia 1.
Paulaharju, Samuli. 1939. Sompio. |
takaisin
Koordinaatit
Pyhä-Luoston kansallispuisto, Inventointi 2011 Pirjo Rautiainen