Hiisimäki sijaitsee Lempilän/Purilanjokilaaksossa, joen länsipuolella n. 2 km Halikonlahdenlta luoteeseen. Kallioisella mäellä kasvaa pääasiassa havupuita, mutta sen laella ja etelärinteellä on ketomaista avomaata, jolla on mm. nurmilaukkaesiintymä.
Vuonna 1875 Hiisimäellä sijainneet kaksi röykkiötä raivattiin Gustaf Bergvikin asuinrakennuksen tieltä. Tällöin löydettiin 2 keihäänkärkeä ja väkäsellinen nuolenkärki (KM 1842:1-3). Lisäksi paikalta sanotaan löytyneen miekan kärkikatkelman, joka on kuitenkin joutunut hukkaan. Paavolan kansakoululla säilytetty keihäänkärki KM 10549:2 on ilmeisesti myös peräisin Hiisimäestä. Löydöt ajoittuvat kansainvaellusaikaan.
1980-luvulla A-L. Hirviluoto suoritti paikalla koekaivauksia, joissa paljastui runsaslöytöinen polttokalmisto. Löytöinä kaivauksilta on mm. palaneita ihmisien ja eläimen luita, puvun osia, kilvenosia, puukonkatkelmia, ratassolki ja suorajalkainen kaarisolki.
Vuonna 1993 Hiisimäen itärinteestä löytyi merovingiaikainen keihäänkärki KM 27991. Esine läytyi Kokkilaan vievän tien vieressä olevasta muuntajasta 30 metriä pohjoiseen polun varresta kissanraadolle hautakuoppaa kaivettaessa resentin tavaran seasta. Maa oli paikalla ruskehtavaa ja palanutta.
Vuonna 2017 tehdyssä tarkastuksessa mäen koillisosassa, tuulenkaadossa, havaittiin juurten nostaman hiekan seassa palaneiden luiden siruja, joista yksi tunnistettiin paikan päällä ihmisen kallon palaksi. Tuulenkaadon profiilissa erottui noin 15 cm paksu hieman nokisen hiekan kerros, jonka alla puhdas, ruskea hiekka.
Vuoden 2022 tarkastuksessa rekisteröitiin mäen pohjoisosassa suunnilleen W-E -suunnassa n. 60 m matkan kulkeva matala kivivalli, joka kääntyy mäen koillisosassa N-S -suuntaiseksi myötäillen likimain 30 m korkeuskäyrää niinikään n. 60 m matkan, jonka jälkeen vallirakenne vähitellen häviää maastoon. Myös Bergvikin talon ja kellarin perustat paikannettiin, samoin vuoden 1984 kaivauspaikka mäen laen kaakkoisosassa. Kaivausalueen viereisessä tuulenkaadossa näkyvä maa hyvin tummaa.
Vuoden 2022 koekaivauksissa kohteen aluerajausta täsmennettiin sen luoteisosassa, jossa kerättiin ainoastaan 1900-luvun taitteeseen ajoittuvia löytöjä eikä havaittu merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä. |