Kivikautinen asuinpaikka, pyyntikuoppia ja asuinkuoppia Kursunjärven pohjoisrannasta n. 500 m pohjoiseen, välittömästi Kursun hautausmaan pohjois- ja itäpuolella olevalla hiekkakankaalla. Löydöt kvartsia, kiviesineiden katkelmia, luuta.
Vuoden 1990 kaivauksissa Koskenkankaalla kaivettiin 172 neliömetriä. Alueelta löytyi pyyntikuoppia, sekä kuoppia, jotka kokonsa ja rakenteensa puolesta viittaavat muihin käyttötarkoituksiin. Kaivauksissa paljastui myös asuinpaikkaan viittaavia merkkejä kuten kulttuurikerros, iskoksia ja kaksi liettä. Kulttuurimaa-alue oli kuitenkin suhteellisen pieni ja löytöinä vain iskoksia, joten kyseessä arvioitiin voivan olla olla esineiden työstöpaikka. Kulttuurimaa-alueen ja pyyntikuoppien arvioitiin sijaitsevan niin lähellä toisiaan, että tuntuisi epätodennäköiseltä, että ne olisivat olleet käytössä samanaikaisesti.
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.