Rautakautinen löytöpaikka sijaitsee Siikajoen lounaisrannalla, lähellä Ruukin rajaa. Aivan jokirannassa olevasta pellosta on löydetty merovingiaikaan ajoittuva keihäänkärki ja puukko, mutta mitään kiinteään muinaisjäännökseen viittaavaa paikalta ei ole löydetty.
Vuoden 2010 inventoinnissa todettiin, että löytöpaikka on lähellä joen rantaa sijaitsevan omakotitalon hoidettua pihaa. Esineiden löytöpaikkojen välinen alue on suureksi osaksi jäänyt 1990-luvulla rakennetun talon alle. Mikäli paikalla on sijainnut kiinteä muinaisjäännös, se on kokonaisuudessaan tuhoutunut viljelyksen ja rakennustoiminnan seurauksena.
Luonti: 7.12.2001 Viimeisin muutos: 1.2.2011
Tutkimukset
Mika Sarkkinen inventointi 1997
Löydöt: aikaisemmat löydöt: KM 20063 ja 20550
Huomautuksia: Kohde sijaitsee Siikajoen kirkosta noin 10 km kaakkoon, Siikajoen lounaisrannalla. Kärnä on toiseksi viimeinen talo ennen kunnanrajaa Siikajoen kirkolta tultaessa. Aivan jokirannassa olevasta pellosta on löydetty merovingiaikaan ajoittuva keihäänkärki ja puukko.
Esineiden löytösuhteista Kanniaiset kertoivat seuraavaa. Ensin löydetty keihäänkärki oli nostettu pellosta, jonkin telineen päälle, josta Yli-Hahon Pauli Sirniö oli sen huomannut ja vanhaksi arvellut, jonka jälkeen oli otettu yhteyttä lehteen ja tutkijoihin. Löytöpaikka oli jokseenkin vanhan päärakennuksen koillispuolelta. Jälkeenpäin löydetty puukko oli tavattu pystyasennossa auranviilloksessa edellisen löytöpaikasta noin 30 metriä ylävirtaan. Kerrottu poikkeaa aiemmin kirjatuista tiedoista.
Löytöpaikkojen väliselle pellolle on jokunen vuosi sitten rakennettu uusi Kanniaisten pojan omakotitalo. Mitään muuta mieltäkiinnittävää ei aiempien löytöjen lisäksi ole talonväen silmiin sattunut. Kohde on A. Forssin toimesta haravoitu metallinpaljastimella (Siikajokilaakson esihistoria, Siikajokilaakson historia 1, 1996) ilman tulosta.
Kohde tarkastettu: 2.9.1997
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 6.7.2009
Aulis Forss tarkastus 1977
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 2.4.2007
Paula Purhonen tarkastus 1979
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 2.4.2007
Sami Viljanmaa inventointi 2010
Huomautuksia: Siikajoen Saarikosken, Ruukin Asemanseudun sekä Jokivarren osayleiskaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 28.4.-21.5.2010, s. 76.
Kohde tarkastettu 19.5.2010.
Luonti: 19.10.2010 Viimeisin muutos: 1.2.2011
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.