Linnanmäki sijaitsee Rautelanjärven ja Saarentaanjärven välisen kapeikon eteläpuolella ja on alun perin kohonnut yli 35 metriä veden pinnan yläpuolelle. Mäen halki kulkee vesistön ylittävä vanha maantie. Harju on alun perin ollut huomattava, mutta soranoton takia tien länsipuolisesta osasta on nykyisin jäljellä vain osittain kuorittu kappale lakea sekä järven puoleisia pohjoisrinteitä. Harjun koillisosan supassa on kaupungin vedenottamo. Maantien itäpuolinen harju on säilynyt lakiosiltaan ehjänä, mutta itäiset rinteet on kaivettu lähes kokonaan. Laella kasvaa lehtipuita ja reuna-alueilla lehtipuuvaltaista sekametsää ja kuusikkoa. Linnanmäki on helppo saavuttaa maantieltä, mutta soranoton takia paikoin vaikeakulkuinen ja erittäin jyrkkä.
Linnanmäki on mainittu ensi kerran Saarentaan isojakokartassa 1782. Keskeisten vesi- ja maareittien varrella sijaitsevaa, korkeaa ja pohjois-reunoiltaan jyrkkärinteistä mäkeä onkin pidetty keskiaikaisena tai sitä vanhempana muinaislinnana. Alueelta ei kuitenkaan ole todettu mitään merkkiä varustuksista 1973 tarkastuksessa. Mäki on pintaosiltaan kuorittu lähes kokonaan 1983. Samana vuonna tarkastuksessa lakitasanteelta havaittiin palaneita kiviä ja nokimaaläiskä (halk. 40 cm). Mäenlaen koillispuolella, pienen supan toisella puolella olevassa, järveen laskevassa rinteessä todettiin myös kuoritussa maassa useita nokimaaläiskiä, joiden läheltä löytyi palaneen luun siru (ei tallessa). Oletetun muinaislinnan rakenteita ja läikkien luonnetta yritettiin selvittää kartoituksin ja koekaivauksin 1983, mutta selvityskohdissa ei tuolloin todettu varmaa merkkiä muinaisjäännöksestä.
Tarkastuksessa 1988 havaittiin harjun koillisrinteen juuresta (p = 6 730 256, i = 3 305 504, z = 87,5 m mpy) 10 x 10 x 7-8 kolmiomaiselta, pintaosistaan kuoritulta alueelta palanutta hiekkaa, josta saatiin talteen kivikautisia asuinpaikkalöytöjä; saviastianpaloja, kvartsia ja palanutta luuta. Uudestaan aluetta tarkastettiin 2005 ja 2006, koska harjun pohjois- ja koillisrinteen alaosassa oli tekeillä laajamittaisia maansiirtotöitä rakentamissuunnitelmien takia. Inventoinnissa 2006 todettiin, että 1988 löytökohta oli lähes kokonaan tuhottu ja myllätty rinnettä leikattaessa. Sen pohjois- ja koillispuolisella tasanteella, rannan suuntaisella, 40 x 20 m laajalla vyöhykkeellä havaittiin maan pinnassa hiilensekaisia hiekkamaaläikkiä, joissa erottui pieniä muruja palanutta luuta ja kvartsi-iskoksia.
Muinaisjäännöstä saattaa olla edelleen jäljellä myös löytökohdan ympäristössä, erityisesti 1988 löytökohdan pohjois- ja koillispuoliella puolisella tasanteella sekä vedenottamolle johtavan tien itäpuolisessa rinteessä. Kohde on säilytettävä rauhoitettuna (rauhoitusluokka 2), kunnes sen laajuus ja säilyneisyys on selvitetty koekaivauksin. Muinaisjäännös on rajattu aikaisempien havaintojen ja löytötietojen mukaisesti. Se noudattaa pääpiirteissään Museoviraston lausunnon 1998 kaavarajausta, joka Linnamäen pohjoispuolelle ulottuu rantaan asti.
|
takaisin
Koordinaatit
Somero, Inventointi 2006 Sirkka-Liisa Seppälä