Kalliomaalaus sijaitsee Olhavanlammen itärannalla, Olhavanvuoren suoraan veteen laskevan kallionseinämän kulmassa. Samassa kalliossa maalauskohdan eteläpuolella on kalliokiipeilyyn käytetty paikka, jonka alapuolella on kallioluoto. Tästä parikymmentä metriä pohjoiseen on kalliossa jyrkkä kulma sisäänpäin. Seinämässä on havaittavissa punaväriläiskä noin kahden metrin korkeudella, joka saattaa olla tuhoutunut vasemman kämmenen kuva.
Saman kalliojyrkänteen kaakkoispäässä, noin 80 metrin etäisyydellä kalliomaalauksesta on havaittu mahdollinen maalauskuvio tasaisella pohjoisluode-eteläkaakkosuuntaisella kalliopinnalla, noin kaksi metriä vedenpinnan yläpuolella (ks. alakohde). Se on halkaisijaltaan noin metrin kokoinen punavärikuvio, joka tuo mieleen aurinkomotiivin (puolikas). Pyöreästä keskustasta lähtee luoteeseen päin lyhyitä ”ulokkeita”, jotka muistuttavat auringonsäteitä. ”Aurinkokuvion” lisäksi sen luoteispuolella, samalla kalliopinnalla, on havaittavissa kahdessa kohden punaväriä ja -laikkuja, jotka eivät kuitenkaan hahmottuneet miksikään tunnistettavaksi kuvioksi tai maalausmotiiviksi.
Mahdollisen maalauskuvion sijaintipaikka erottuu jyrkän graniittikallion alaosassa selvästi muuta kalliota vaaleampisävyisenä osiona. Aivan kohteen kaakkoispuolella kallioseinämän raossa kasvaa nuori koivu.
ks. myös lisätiedot
Luonti: 3.7.2002 Viimeisin muutos: 18.3.2019
Alakohteet
mahdollinen kalliomaalaus
Tyyppi: ei määritelty
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6783429 I: 491341
Luonti: 18.3.2019
Tutkimukset
Timo Miettinen tarkastus 2001
Huomautuksia: Ei tarkastuskertomusta. Maalauksesta ilmoitti Juha Jetsu (Kngaspolku 56, Valkeala).
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 9.12.2002
Johanna Seppä inventointi 2002
Huomautuksia: kertomus ao.top.ark.
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 9.12.2002
Antti Lahelma ja Timo Miettinen/Helsingin yliopisto inventointi 2006
Huomautuksia: Repoveden kansallispuiston ja Aarnikotkan metsän luonnonsuojelualueen inventointi 21.-25.8.2006. Em. alueen ulkopuoliset kulttuurihistorialliset kohteet.
Luonti: 29.1.2007
Marita Kykyri tarkastus 2018
Luonti: 18.3.2019
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.