Mahdollinen kalmisto sijaitsee Laukon kartanon päärakennuksesta 100 m lounaaseen, puistossa loivasti kaakkoon kallistuvalla rinteellä. Paikalta on löydetty vuonna 1938 ojankaivussa keihäänkärki ja palanutta luuta noensekaisesta maasta isojen kivien välistä. Myöhemmin samalta paikalta löydettiin raudanpalasia ja palanutta luuta lisää. Kyseessä voi olla polttokenttäkalmisto tai matalat, kiven- ja maansekaiset röykkiöt. Ainakin osa kalmistosta on tuhoutunut nurmikon tasoituksessa sekä kaapeleita kaivettaessa. Löytöjä säilytetään Laukon kartanossa.
Vuoden 2014 inventoinnin yhteydessä tarkastettiin puutarhatöiden yhteydessä talteen otettuja esineitä, joista voitiin tunnistaa myöhäisrautakaudelle ajoittuvan rannerenkaan ja kaulakorun katkelmat. Niiden löytöpaikka sijaitsi aiemmin tunnetun kalmistoalueen pohjoispuolella, jonne kalmiston rajausta laajennettiin.
Puistotien eteläpuolella sijaitseva löytöpaikka ympäristöineen on todennäköisesti suurelta osin rakennettu 1800- ja 1900-lukujen aikana. Tällä alueella mahdollisesti sijainneesta osasta kalmistoa ei todennäköisesti ole säilynyt kuin katkelmallisia osia tai irtolöytöjä. Sen sijaan puistotien pohjoispuolella puistossa on ollut melko vähän rakentamista ja nurmikerroksen alla voidaan olettaa säilyneen kalmiston osia.
Puistotien pohjoispuolelta olevalta nurmirinteeltä on (v. 2015?) löytynyt metallinetsinnässä rautakautista esineistöä (KM 40912: 1-6): mm. pronssipunnus, silmäkirves, rengaskuolaimet, veitsi ja tulusrautoja. Esineet löytyivät pienen kivirykelmän laidalta noin 15 cm syvyydestä.
Kesän 2015 tutkimuksissa kalmistoalueen eteläosassa havaittiin merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä. Paikalta saatiin talteen rautakautisia saviastian paloja, palanutta savea ja luuta. Lisäksi yhdessä koekuopassa oli kulttuurimaata ja kiveys noin 35 cm syvyydessä.
Luonti: 3.12.1996 Viimeisin muutos: 21.6.2016
Tutkimukset
Väinö Maajoki inventointi 1939
Huomautuksia: Inventointikertomuksen kohde II:6
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 11.8.2000
Tampereen museot/Jouko Pukkila & Ville Laakso inventointi 1995
Huomautuksia: Inventointikertomuksen kohde 10
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 11.8.2000
Kalle Luoto inventointi 2014
Luonti: 11.5.2015 Viimeisin muutos: 11.5.2015
Kalle Luoto koekaivaus 2015
Huomautuksia: Koekaivaus ja valvonta.
Luonti: 31.5.2016
Ulla Lähdesmäki tarkastus 2017
Luonti: 18.1.2022
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.