Kohde sijaitsee Turun satama-alueen tuntumassa, Turun linnasta n. 1,1 km pohjoiseen, Pansiontien ja Vaasantien risteyksessä. Ympäristö on aavaa ja tasaista puistoaluetta Iso-Heikkilän asuinalueen eteläreunalla.
1800-luvun alussa rakennettu patteri muodostuu vallista, joka on muodoltaan lievästi kuusikulmainen. Patterin ulkohalkaisija on noin 60 m. Vallien osien yhteispituus on 135 m ja korkeus suurimmillaan on 4-5 m. Valli jakaantuu nykyisin kolmeen osaan. Sen pohjoispuolella on koko sivun mittainen vallihauta, jonka pohja on alempana kuin pihataso. Linnoituksen sisäpuolella on ollut hirsinen majoitusrakennus ja vallin itäosassa kulkuaukon kohdalla on kellari. Ulkorakennukset on tehty 1800- ja 1900- lukujen aikana. Kaikki rakennukset kellaria lukuunottamatta ovat tuhoutuneet palossa vuonna 1992. Alue sijaitsee Turun sataman tuntumassa ja omana käyttöaikanaan se on vielä sijainnut pienellä niemellä.
Skapat: 9.3.2004 Senaste förändring: 30.3.2011
Undersökningar
Teija Tiitinen besiktning 2011
Anmärkningar: Hoitoon liittyvä tarkastus
Skapat: 10.2.2020
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.