Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema. Rakennusajankohta 1916 – 1918. Kohde sijaitsee Mustavuoren kaakkoisosassa mäenrinteessä. Paikalla kasvaa osin tiheää kuusimetsää.
Kohteessa on kallioon louhittuja ja maahan kaivettuja hautoja. Hautojen reunoilla on louhinnasta syntyneistä kivistä kasattuja valleja. Asemia tai suojahuoneita varten on louhittu kaksi kuoppaa mutta työt ovat jääneet keskeneräisiksi.
Mustavuoren tukikohta I:n linnoituslaitteet (kohteet I:9 – 21 ja tykkipatteri 61, piikkilankaeste sekä yhdystieverkosto) muodostavat pääkaupunkiseudun parhaiten säilyneen linnoitekokonaisuuden. Alueella voi muodostaa selkeän kuvan ensimmäisen maailmansodan aikaisen hajasijoitetun linnoitusjärjestelmän mukaisesta tukikohdasta. Rakennustyöt ovat jääneet osittain keskeneräisiksi. Tämän johdosta alueella pystyy hahmottamaan eri valmistumisasteelle jääneitä linnoituslaitteita ja myös ajan rakennusmenetelmiä ja työjärjestyksiä.
Skapat: 9.3.2007 Senaste förändring: 26.6.2017
Undersökningar
Kati Heinämies, Kaj-Erik Löfgren inventering 1979
Anmärkningar: Heinämies, Kati – Löfgren, K. E. : Helsingin maa- ja merilinnoitukset. Tarkistettu inventointi 1979.
Laaksonen, L. (toim.) 1980. Ensimmäisen maailmansodan aikaiset linnoitukset Helsingissä. Suojeluluettelo. Museovirasto. rakennushistorian osasto, julkaisu n:o 9, 2/79. Helsinki.
Skapat: 9.3.2007 Senaste förändring: 29.6.2017
Tapani Ahvenisto inventering 1966
Skapat: 5.1.2010
John Lagerstedt inventering 2009
Skapat: 5.1.2010
John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa arkivstudie 2014
Anmärkningar: John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa: Helsinki. Ensimmäisen maailmansodan linnoitusvyöhyke. Inventointiselvitys 2014. Museovirasto.
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tilaama selvitys yleiskaavoitusta varten.
Skapat: 26.6.2017
Heini Hämäläinen besiktning 2020
Anmärkningar: VARK-hankkeeseen liittyvä tarkastus 3.11.2020.
Skapat: 12.3.2021 Senaste förändring: 12.3.2021
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.