Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema. Rakennusajankohta 1916 – 1918. Kohde sijaitsee Mustavuoren pohjoisosan itälaidalla loivasti laskeutuvalla rinteellä, jossa kasvaa sekametsää.
Puolustusaseman haudat on louhittu osaksi kallioon ja osin kaivettu maahan. Betonilla tuettua taisteluhautaa on noin 50 m, torjuntasuuntana itä.
Kohteen keskiosassa on avoimeksi jäänyt betoninen suojahuone. Asemia ja suojahuoneita varten on louhittu neljä kuoppaa mutta ne ovat jääneet rakentamatta. Suojahuone sekä osa kuopista ja haudoista oli inventoitaessa veden täyttämiä.
Mustavuoren tukikohta I:n linnoituslaitteet (kohteet I:9 – 21 ja tykkipatteri 61, piikkilankaeste sekä yhdystieverkosto) muodostavat pääkaupunkiseudun parhaiten säilyneen linnoitekokonaisuuden. Alueella voi muodostaa selkeän kuvan ensimmäisen maailmansodan aikaisen hajasijoitetun linnoitusjärjestelmän mukaisesta tukikohdasta. Rakennustyöt ovat jääneet osittain keskeneräisiksi. Tämän johdosta alueella pystyy hahmottamaan eri valmistumisasteelle jääneitä linnoituslaitteita ja myös ajan rakennusmenetelmiä ja työjärjestyksiä.
Skapat: 9.3.2007 Senaste förändring: 26.6.2017
Undersökningar
Kati Heinämies, Kaj-Erik Löfgren inventering 1979
Anmärkningar: Heinämies, Kati – Löfgren, K. E. : Helsingin maa- ja merilinnoitukset. Tarkistettu inventointi 1979.
Laaksonen, L. (toim.) 1980. Ensimmäisen maailmansodan aikaiset linnoitukset Helsingissä. Suojeluluettelo. Museovirasto. rakennushistorian osasto, julkaisu n:o 9, 2/79. Helsinki.
Skapat: 9.3.2007 Senaste förändring: 29.6.2017
Tapani Ahvenisto inventering 1966
Skapat: 5.1.2010 Senaste förändring: 5.1.2010
John Lagerstedt inventering 2009
Skapat: 5.1.2010
John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa arkivstudie 2014
Anmärkningar: John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa: Helsinki. Ensimmäisen maailmansodan linnoitusvyöhyke. Inventointiselvitys 2014. Museovirasto.
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tilaama selvitys yleiskaavoitusta varten.
Skapat: 26.6.2017
Heini Hämäläinen besiktning 2019
Anmärkningar: VARK-hankkeeseen liittyvä tarkastus syksyllä 22.8.2019.
Skapat: 12.3.2021 Senaste förändring: 12.3.2021
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.