Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema. Rakennusajankohta 1915-1918. Kohde sijaitsee Kaivantopuistossa, Lahdenväylän ja Porvoonväylän risteyksen koillispuolella, korkean kallion reunalla, avokalliolla.
Kohteessa on kallioon louhittuja taistelu- ja yhdyshautoja, jotka on tuettu betonilla kautta linjan. Taisteluhautaa n. 30 m, torjuntasuuntana länsi.
Yksi betoninen konekivääriasema ja betoninen tähystysasema ja kolme suojahuonetta. Kakki katetut rakenteet on räjäytetty. Kohteen pohjoispuolella on säästynyt piikkilankaesteen koillinen-lounas -suuntaista piikkilankaesteen suojavallia noin 25 metrin matkalta.
Kohteessa tehtiin 1998-2002 hoitotoimenpiteitä. Hautoja on puhdistettu ja ympäristön kasvillisuutta raivattu.
Kivikon ja Jakomäen alueen tukikohta IV:n linnoituslaitteet (kohteet IV:1, 5-14 ja tykkipatteri 70 sekä yhdystieverkosto) muodostavat hyvin säilyneen linnoitekokonaisuuden. Alueella voi muodostaa selkeän kuvan ensimmäisen maailmansodan aikaisen hajasijoitetun linnoitusjärjestelmän mukaisesta tukikohdasta. Rakennustyöt ovat jääneet osittain keskeneräisiksi ja siksi alueella pystyy hahmottamaan eri valmistumisasteelle jääneitä linnoituslaitteita ja myös ajan rakennusmenetelmiä ja työjärjestyksiä.
Skapat: 26.3.2008 Senaste förändring: 27.6.2017
Undersökningar
Sirkku Laine / Helsingin kaupungin rakennusvirasto inventering 1995
Anmärkningar: Laine, S. 1996. Ensimmäisen maailmansodan aikuinen maalinnoitus Helsingissä. Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisuja 1996:3. Helsinki.
Skapat: 26.3.2008 Senaste förändring: 4.4.2008
John Lagerstedt besiktning 2001
Skapat: 26.3.2008 Senaste förändring: 4.4.2008
John Lagerstedt/Helsingin kaupunginmuseo besiktning 2013
Skapat: 27.6.2017 Senaste förändring: 27.6.2017
John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa arkivstudie 2014
Anmärkningar: John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa: Helsinki. Ensimmäisen maailmansodan linnoitusvyöhyke. Inventointiselvitys 2014. Museovirasto.
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tilaama selvitys yleiskaavoitusta varten.
Skapat: 27.6.2017
Kati Heinämies - K.E. Löfgren inventering 1979
Anmärkningar: Heinämies, Kati – Löfgren, K. E. : Helsingin maa- ja merilinnoitukset. Tarkistettu inventointi 1979.
Laaksonen, L. (toim.) 1980. Ensimmäisen maailmansodan aikaiset linnoitukset Helsingissä. Suojeluluettelo. Museovirasto. rakennushistorian osasto, julkaisu n:o 9, 2/79. Helsinki.
Skapat: 30.6.2017
Markku Heikkinen besiktning 2015
Skapat: 16.3.2021
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.