Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema. Rakennusajankohta 1915-1918. Kohde sijaitsee metsikössä Linnoittajantien länsipuolella, Linnoittajantien ja Ruutipolun risteyksestä noin 70-80 metriä pohjoiseen parkkipaikan pohjoislaidalla.
Työt ovat jääneet keskeneräiseksi. Kohteessa on maahan kaivettua ja kallioon louhittua hautaa. Osa kohteesta on jäänyt Linnoittajantien sekä kohteen eteläpuolella sijaitsevan kiinteistön Linnoittajantie 6 alle ja tuhoutunut. Kohde on siis aikanaan ollut laajempi ja ulottunut nykyisestä sijainnistaan kaakkoon.
Kivikon ja Jakomäen alueen tukikohta IV:n linnoituslaitteet (kohteet IV:1, 5-14 ja tykkipatteri 70 sekä yhdystieverkosto) muodostavat hyvin säilyneen linnoitekokonaisuuden. Alueella voi muodostaa selkeän kuvan ensimmäisen maailmansodan aikaisen hajasijoitetun linnoitusjärjestelmän mukaisesta tukikohdasta. Rakennustyöt ovat jääneet osittain keskeneräisiksi ja siksi alueella pystyy hahmottamaan eri valmistumisasteelle jääneitä linnoituslaitteita ja myös ajan rakennusmenetelmiä ja työjärjestyksiä.
Skapat: 26.3.2008 Senaste förändring: 11.1.2021
Undersökningar
Sirkku Laine / Helsingin kaupungin rakennusvirasto inventering 1995
Anmärkningar: Laine, S. 1996. Ensimmäisen maailmansodan aikuinen maalinnoitus Helsingissä. Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisuja 1996:3. Helsinki.
Skapat: 26.3.2008 Senaste förändring: 4.4.2008
John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa arkivstudie 2014
Anmärkningar: John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa: Helsinki. Ensimmäisen maailmansodan linnoitusvyöhyke. Inventointiselvitys 2014. Museovirasto.
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tilaama selvitys yleiskaavoitusta varten.
Skapat: 27.6.2017
Kati Heinämies - K.E. Löfgren inventering 1979
Anmärkningar: Heinämies, Kati – Löfgren, K. E. : Helsingin maa- ja merilinnoitukset. Tarkistettu inventointi 1979.
Laaksonen, L. (toim.) 1980. Ensimmäisen maailmansodan aikaiset linnoitukset Helsingissä. Suojeluluettelo. Museovirasto. rakennushistorian osasto, julkaisu n:o 9, 2/79. Helsinki.
Skapat: 30.6.2017
Heini Hämäläinen besiktning 2021
Skapat: 16.3.2021
Heini Hämäläinen besiktning 2021
Skapat: 16.3.2021
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.