Kappelinmäki sijaitsee Kuusiston piispanlinnan länsipuolella, Kappelinmäen pohjoisrinteessä, terassimaisella tasanteella. Paikalla on yksinkertainen kivivalli, joka ilmeisesti on rajannut paikalla sijainnutta vanhaa hautausmaata. Valli on leveydeltään noin 1,5 metriä ja korkeudeltaan noin puoli metriä. Vallin rajaama alue on kooltaan arvioilta noin 15 x 30 metriä ja se kasvaa melko tiheää aluskasvillisuutta. Vallin pohjoisreuna myötäilee jyrkännettä ja hautausmaan eteläpuolitse kulkeva polku myötäilee vallin reunaa sen ulkopuolella. Vallin itäpäässä on noin metrin levyinen aukko, joka voi olla jo hautausmaan käyttöaikana tehty kulkuaukko. Paikalla on opastaulu.
Hautausmaa liittynee Kuusiston linnaan, eli se lienee ollut käytössä keskiajalla ennen Kuusiston varsinaisen seurakuntakirkon rakentamista 1600-luvulla.
Skapat: 2.4.2013 Senaste förändring: 10.2.2023
Undersökningar
Kari Uotila övervakning 2018
Anmärkningar: Infotaulujen pystykseen liittyvä valvonta.
Skapat: 10.2.2020
Teija Tiitinen besiktning 2020
Anmärkningar: VARK tarkastus tehty 5.5.2020. Rajausta tarkennettu hiukan. Kivivallin sisällä kasvaa runsaasti nuoria lehtipuiden vesoja. Kesällä aluetta ei voi tiheän lehtimassan lävitse hahmottaa lainkaan. Alueen keskellä kasvaalisäksi kaksi nuorta tammea, jotka ajan kuluun tulevat tuhoamaan maanalaiset rakenteet juuristollaan.
Skapat: 7.5.2020
Vesa Laulumaa / Museovirasto, Arkeologiset kenttäpalvelut inventering 2022
Skapat: 10.2.2023
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.