Kalmisto sijaitsee savisen pellon ympäröimällä 1000 m2:n laajuisella lepikkomäellä Porvoonjoen itärannalla, noin 100 m joesta. Kalmistomäellä vuonna 1951 kaivaneen Ville Luhon mukaan paikalla on yli 100 hautaa. Tutkitut hautasijat olivat 0,55–0,6 m syvyydessä, 2 m pitkiä ja 0,9 m leveitä. Hiekassa erottui vainajan lepoasento tummana varjona, pää pohjoista kohden. Osassa haudoissa oli sivuilla syrjittäin ladottuja laakakiviä. Yhdessä haudassa havaittiin kiviarkku. Löytöaineistoon (KM 12599:1–9) kuului mm. saviastian paloja, nuolenkärki ja luita.
Peltoviljely on aikojen saatossa syönyt osan mäestä. Lisäksi mäen päällä on ollut lato. Mäen laella erottuu kuitenkin edelleen useita erityyppisiä painanteita, joista osa on merkitty kivellä. Eteläpään painanteet näkyvät hyvin ilmeisesti sen vuoksi, että ne ovat Ville Luhon vuonna 1951 avaamat haudat.
Kalmistonmäen laella on pohjakaavaltaan pyöreä, matalan maavallin ja kapean ojan ympäröimä noin 4 m halkaisijaltaan oleva kehä. Maavallin leveys on noin 0,4 metriä ja korkeus noin 0,2 metriä. Vallin maat ovat peräisin ojasta. Kalmistonmäen Porvoonjoen puoleisella rinteellä on pohjakaavaltaan nelikulmaisia kivikehiä tai -tarhoja. Tarhojen laajuus on noin 2 x 2 m.
Askolan Kalmistonmäkeä on pidetty joko rautakautisena tai varhaiskeskiaikaisena. Kohteen läheltä ei kuitenkaan toistaiseksi tunneta rautakautista tai keskiaikaista asutusta.
Skapat: 19.11.1997 Senaste förändring: 15.5.2008
Undersökningar
Ville Luho utgrävning 1951
Fynd: KM 12599:1-9
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 19.11.1997
Lauri Pohjakallio inventering 1971
Anmärkningar: Inventointikertomus: Peruskartta 302201 B Askola, kohde 108
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 2.6.2006
Ville Luho besiktning 1972
Fynd: KM 18928
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 19.11.1997
Päivi Maaranen vård 1998
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 29.3.2000
Jukka Moisanen vård 1992
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 29.3.2000
Jukka Moisanen vård 1994
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 29.3.2000
Jukka Moisanen vård 1995
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 29.3.2000
Jukka Moisanen vård 1996
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 29.3.2000
Päivi Maaranen vård 1997
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 29.3.2000
V.-P. Suhonen inventering 2003
Anmärkningar: Kalmistomäellä on hyvät havaintomahdollisuudet, sillä paikka kuuluu Museoviraston hoitoyksikön säännöllisesti hoitamiin muinaisjäännöksiin.
Skapat: 18.1.2005 Senaste förändring: 3.3.2021
Sari Mäntylä-Asplund besiktning 2019
Anmärkningar: VARK tarkastus 28.8.2019
Skapat: 17.10.2019 Senaste förändring: 20.4.2021
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.