Meijerinkankaan asuinpaikka sijaitsee Nilakan itäosassa olevan Paanaslahden lounaisrannalla. Paanaslahti on pitkä ja kapeahko, luode-kaakko -suuntainen lahti, jonka kaakkois- lounaisosaa ympäröivät suoalueet. Paanaslahden lounaispäässä lähellä rantaa kohoaa hieman ympäristöään korkeampi lähes pyöreä ja keskeltä tasainen noin 200 x 200 m kooltaan oleva suon ympäröimä saareke. Tämän saarekkeen itäreunalla on tervahauta, jonka molemmin puolin on pienet umpeenkasvaneet hiekkakuopat. Tervahaudan eteläpuolisesta hiekkakuopasta on löydetty paikan ensimmäiset saviastian palat.
Saarekkeella kasvaa pääosin rehevää sekametsää, reunalla koivuja ja leppiä. Saareketta ympäröi suo tai soistuva kosteikko. Maaperä saarekkeen alueella on lähes kivetöntä hienoa hiekkaa.
Asuinpaikka on ollut käytössä kivikaudelta varhaismetallikaudelle, joista ensiksi mainittu asutusvaihe on sijoittunut asuinpaikka-alueen eteläosaan ja myöhäisempi, Luukonsaaren vaiheen asuinpaikka, alueen koillisosaan, lähemmäksi nykyistä rantaa. Alueella on havaittavissa yhteensä 11 painannetta, joista suurin on halkaisijaltaan noin 8 m ja pienin noin 2 m. Yksi painanteista on kaksosispainanne. Ainakin osa painanteista on todennäköisesti esihistoriallisia asumuspainanteita. Yksi painanne on osoittautunut moderniksi painanteesta saadun radiohiiliajoituksen perusteella. Koko asuinpaikka-alueella on havaittavissa selvä ja paikoin hyvinkin paksu kulttuurikerros.
Myöhemmästä ihmistoiminnasta alueella on merkkinä saarekkeen itäreunalla oleva tervahauta sekä pohjoiskulmalla vielä vuosisadan alussa asuttuna olleen torpan rauniot.
Anmärkningar: Tutkitun alueen laajuus yhteensä vuosina 1990 ja 1991 noin 200 x 180 m, kaivausala 150 m²
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 11.2.1998
Tytti Räikkönen-Partanen besiktning 2019
Anmärkningar: Tarkastuskäynti 11.6.2019. Kohde ennallaan.
Skapat: 13.6.2019
Jouko Aroalho besiktning 1989
Skapat: 11.3.2020
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.