Museoviraston rakennushistorian osasto jatkoi vuosien 1997 ja 1998 aikana Jyrkkäkosken ruukinalueen restaurointia Sonkajärvellä. Vuonna 1919 lakkautetun ruukin jäännökset luokitellaan historiallisen ajan kiinteiksi muinaisjäännöksiksi ja kokonaisuudessaan alue muodostaa valtakunnallisesti merkittävän teollisuusperintökohteen. Tavoitteena ruukinalueella on ollut kahden masuunin raunion suojaaminen ja maiseman yleinen raivaaminen. Restaurointityöt ruukinalueella aloitettiin heinäkuussa 1996.
Töiden yhteydessä ruukinalueella on tehty teollisuusarkeologisia tutkimuksia, lähinnä eri maansiirto- ja kaivuutöitä seuraamalla, mutta myös tutkimuksellisesti orientoituen. Pääkohteina ovat olleet alueen kaksi masuuninrauniota sekä suurehkon puurakennuksen kivijalka. Tutkimuksellisena yleistavoitteena on ollut selvittää ruukin teollisuusmaiseman historiaa sekä paikallistaa alueelta uusia, ennestään tuntemattomia rakenteita sekä tuottaa tietoa restauroinnin ohjaamiseen. Yksittäisten rakenteiden ja rakennusten kohdalla tutkimuksissa on pyritty selvittämään niiden käyttö- ja rakennushistoriaa.
Pääosin vuoden vuoden 1998 aikana keskityttiin arkeologiseen valvontaan. Pääkohteina olivat alueen kaksi masuuninrauniota, josta vanhempi kaivettiin nyt kokonaan esille ja suojattiin erillisellä katoksella. Uudemman masuunin luona työt painottuivat lähinnä alueen maisemointiin ja sen yhteydessä suoritettuun arkeologiseen valvontaan. Lisäksi ruukinaluetta kartoitettiin kesän aikana lisää ja samalla alueelta löydettiin ennen tuntemattomia muinaisjäännöksen osia, mm. hiilimiilu.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.