Oulun yliopiston arkeologian laboratorio suoritti yhteistyössä Oulun yliopiston biologian laitoksen sekä Metsähallituksen kanssa seitakohteen kaivaukset Inarin Koskikaltiojoen suulla heinäkuussa 2009. Tutkimuksen johtajana toimi prof. Milton Nunez ja kenttätöistä vastasivat FT Jari Okkonen sekä FM Tiina Äikäs. Tutkimuksen tarkoituksena oli saada luunäytteitä mm. C14- ja DNA-analyysejä varten. Kohteella ei ollut tehty aiempia kaivauksia.
Koskikaltiojoen länsipuolella olevan seidan sijainnista on tarkastusten yhteydessä esitetty poikkeavia tulkintoja. Kaivausten yhteydessä havaittiin eläimen tuomia luita kahden toisiinsa nojaavan kiven väliin muodostuneessa luolamaisessa syvennyksessä seidasta lounaaseen. Itse seita muodostuu liuskemaisesta kivestä ja sijaitsee aivan joen rannassa. Seidan ympärille sekä sen koloihin tehtiin yhdeksän koekuoppaa, minkä lisäksi kiven itäpuolelle avattiin kapea kaivausalue.
Löydöt painottuivat seidan itä- ja eteläpuolelle. Löydöt koostuivat luista sekä moderneista kolikoista. Arkeologisia esinelöytöjä ei seidalta tullut. Tunnistetut luut kuuluivat porolle tai peuralle ja metsolle. Yhdeksän ajoitetun luun perusteella seita näyttää olleen käytössä 1400–1600-luvuilla.
Luonti: 16.1.2013 Viimeisin muutos: 24.1.2014
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
6.–9.7.2009
Tutkimusalue:
8 m²
Tutkimusperuste:
Tieteellinen
Rahoittaja/tilaaja:
Suomen Akatemia
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Henkilökunta
Vastuuhenkilö:
Milton Nunez
Kaivausjohtaja:
Jari Okkonen
Kaivausjohtaja:
Tiina Äikäs
Raporttitiedot
Raportti:
Inarin Koskikaltiojoen suu
Tutkimuskertomus seitakohteen arkeologisista kaivauksista
Tekijä:
Tiina Äikäs ja Milton Nunez
Sijainti(alkup):
Oulun yliopiston arkeologian oppiaineen arkisto
Kopiot:
Museoviraston arkisto
Liitetiedostot
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.
Inarin Koskikaltiojoen suu Tutkimuskertomus seitakohteen arkeologisista kaivauksista. raportti.