Perustuskuopista löytyi vanhat nurkkakivet ja kuistia reunustanut, pienistä kivistä ladottu salaaja. Näiden alla oli noen- ja hiilensekainen kulttuurimaakerros, joka muistutti palokerrosta. Kerroksen paksuus oli 5-25 cm. Kerrosta ei tavattu pihapiirin pohjoisosassa, jossa kulttuurikerroksen paksuus oli 5-15 cm. Pihan pohjoisosassa on sijainnut 1700-luvun lopun kartan mukaan rakennus, josta ei havaittu merkkejä tai jälkiä purkukerroksista. Aittarivin pohjoispäässä on tynnyriholvattu kivikellari, jonka liuskekivikattoa on myöhemmin korjattu tiilillä. Kellarin halssi on lähes kokonaan sortunut. Kellari on mahdollisesti vanhempi kuin vuonna 1780 rakennettu aitta ja 1800-luvulla jatkettu aittarivi. Kellari saattaa liittyä 1770-luvulla paikalla sijainneeseen rakennukseen.
Luonti: 23.1.2013 Viimeisin muutos: 20.6.2023
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
3.-4.5.2012
Tutkimusperuste:
Viranomaistoiminta
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Henkilökunta
Vastuuhenkilö:
FM Päivi Hakanpää
Raporttitiedot
Tekijä:
Päivi Hakanpää
Päivämäärä:
28.8.2012
Sijainti(alkup):
Museoviraston arkisto
Liitetiedostot
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.