Museoviraston Arkeologiset kenttäpalvelut toteutti Oulun Lyseon lukion tontilla kaupunkiarkeologiset kaivaustutkimukset 26.6.-6.8.2014. Tutkimukset liittyivät piha-alueen sadevesiviemäröintiin ja perusparannukseen ja niiden tilaajana oli Oulun kaupunki. Tontti 1-11-1 on luokiteltu Oulun kaupunkiarkeologisessa inventoinnissa (2002/2007) luokkaan 1. Alue on yksi arvokkaimmista ja merkittävimmistä kaupunkiarkeologista alueista Oulussa.
Tutkimusalue sijoittui tontin itäosaan kattaen pihan poikki kulkevan putkikanaalin itäpuolisen osan lukuun ottamatta Kajaaninkadulle vievää kulkuväylää. Tutkitun alueen laajuus oli noin 300 m². Tutkimusalueelta löydettiin vanhaa torikiveystä, kaksi päällekkäistä rakennusta, useita kellareita sekä muita kaivantoja ja kuoppia. Nuorempi päällekkäisistä rakennuksista oli nykyisen asemakaavan suuntainen eli se ajoittunee 1600-luvun loppupuolelle. Alempi, useista pienistä huoneista koostunut ja osittain pahoin palanut rakennus poikkesi hieman nykyisestä asemakaavasta. Se ajoittunee 1600-luvun alkupuoliskolle. Rakennus lienee tuhoutunut vuoden 1652 tai 1655 tulipalossa.
Löytöaineiston perusteella Lyseon pihan itäosasta puuttuvat 1700-luvun loppupuolen ja 1800-luvun kerrokset lähes kokonaan. Vanhin osa koulurakennusta valmistui vuonna 1831. Sitä on laajennettu 1875 ja 1899. Kajaaninkadun varteen rakennettiin vuonna 1907 piirretty voimistelusalirakennus. Linnankadun varteen valmistui vuonna 1934 suuri siipirakennus. Näiden rakennustöiden aikana pihan itäosaa on muokattu, tasattu ja ojitettu, joten vain osa 1600-luvun rakennuksista ja rakenteista on säilynyt. Parhaiten säilyneet rakennukset sijaitsivat pihan pohjoisreunalla lisäsiiven edustalla. Tutkimusalueen eteläpuoli oli käytännössä kokonaan tuhoutunut lukuun ottamatta yhtä syvää kellarikuoppaa.
Luonti: 29.1.2016 Viimeisin muutos: 29.1.2016
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
25.6.-6.8.2014
Tutkimusperuste:
Maankäyttö ja rakentaminen (MML, MRL)
Rahoittaja/tilaaja:
Oulun kaupunki, Liikelaitos Oulun tilakeskus
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Luvan dnro:
MV/61/05.04.01.02/2014
Henkilökunta
Kaivausjohtaja:
Esa Mikkola
Apulaistutkija:
Päivi Jantunen
Apulaistutkija:
Terhi Taipaleenmäki
Apulaistutkija:
Terhi Tanska
Apulaistutkija:
Tuija Väisänen
Raporttitiedot
Raportti:
Oulu, Lyseon lukion tontti 1-11-1/Kajaaninkatu 3. Kaupunkiarkeologinen kaivaus
26.6.–6.8.2014.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.
Tutkimusraportti
Oulu Lyseon lukion tontti 1-11-1/Kajaaninkatu 3. Kaupunkiarkeologinen kaivaus 26.6.-6.8.2014