Tutkimusalueelta tunnettiin ennestään yksi mahdollinen muinaisjäännös historiallisen ajan asuinpaikka Tvärminne By (1000012266) (1). Muinaisjäännösrekisterissä asuinpaikka on merkitty pistekohteeksi. Vanhojen karttojen perusteella paikannetut 1700-luvun talot ja tontit sijaitsevat tutkimusalueen pohjoisosassa jatkuen tutkimusalueelta sekä sen, itäpuolelle, että länsipuolelle. Muinaisjäännösinventoinnissa tarkastettiin tutkimusalueelle sijoittuvat, vanhojen karttojen perusteella paikannetut talojen paikat, sekä kylän aluetta laajemmin.
Inventoinnissa tehtyjen havaintojen perusteella historiallisen ajan asuinpaikka on pääosin tuhoutunut arkeologisessa mielessä. 1800–1900- luvun karttojen perusteella alue on ollut kauttaaltaan rakennettua ja osin peltoa. Maastossa alueella todettiin uudempia historiallisen ajan rakennusten jäännöksiä, betonia perustuksia ja kaivo. Varhaisemman asutusvaiheen jäänteitä voi olla säilyneitä vain pienialaisina ja hajanaisesti. Sellaisia kohtia - jos niitä ylipäätään on - ei voi kuitenkaan inventoinnin menetelmin osoittaa.
Tutkimusalueelta löytyi yksi mahdollisesti Hangon vuokra-aikaan liittyvä varustus. Juoksuhaudoista ja ampumapesäkkeistä koostuva kaivantokokonaisuus Bruksvägen (2).
Alueelta löytyi myös muita historiallisen ajan asutukseen ja elinkeinoihin liittyviä merkkejä, joiden ei kuitenkaan katsota olevan suojelukohteita niiden tyypin tai nuoren iän vuoksi.
Luonti: 15.7.2016
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
15.4.2016
Rahoittaja/tilaaja:
RKK Group.
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Henkilökunta
Tutkija:
Johanna Rahtola
Raporttitiedot
Raportti:
Hanko Tvärminnevillan kiinteistön (78–401-9-35) alueen muinaisjäännösinventointi 2016
Tekijä:
Johanna Rahtola
Päivämäärä:
18.5.2016
Liitetiedostot
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.
Inventointiraportti
Hanko Tvärminnevillan kiinteistön (78-401-9-35) alueen muinaisjäännösinventointi 2016