Turun linnan itäisen esilinnan piha-alueella uudistettiin sadevesiviemäröintijärjestelmää syksyllä 2016. Putkisaneeraukset kohdistuivat 1980-luvulla rakennettuun putkistoon, joten kaivuutöiden yhteydessä avattiin aikaisempia putkilinjoja pihan etelä, pohjois- ja itäosissa.
Turun linnan esilinnan piha on melko laajalta alueelta aikaisemmin tutkittu, mutta systemaattista aineiston analyysiä ei ollut vielä raportin laatimisen vaiheessa käytössä. Putkikaivantovalvonnassa saatiin esiin vain muutamia hajalöytöjä, mutta sitä mielenkiintoisempia olivat maakerroshavainnot ja esiin tulleet puurakenteet.
Esilinnan pihan vuoden 2016 tutkimuksissa saatiin esiin uusia ja aikaisemmin tunnettuja osia esilinnan maanalaisista kerroksista ja rakenteista. Ne täydentävät aikaisempaa tutkimuskuvaa kosteasta ja runsaasti täytetystä pihasta, jolla on ollut puurakenteita ja laaja silta- tai laiturirakenne. Tuloksia voidaan käyttää myös suunniteltaessa mahdollista tulevaa pihan kiveysprojektia.
Luonti: 20.2.2017
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
1.8.–12.10.2016
Tutkimusperuste:
Maankäyttö ja rakentaminen (MML, MRL)
Rahoittaja/tilaaja:
Senaatti-kiinteistöt
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Luvan dnro:
MV/54/05.04.01.02/2016
Henkilökunta
Vastuuhenkilö:
Kari Uotila
Tutkija:
Maija Helamaa
Raporttitiedot
Raportti:
TURKU Turun linna, esilinnan piha Putkikaivantojen arkeologinen valvonta ja kaivaus 1.8.–12.10.2016
Tekijä:
Uotila, Kari - Helamaa, Maija
Päivämäärä:
26.1.2017
Liitetiedostot
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.