Taipalsaaren Konstunrannan asemakaavan muutokseen liittyen kaava-alueella tehtiin arkeologinen tarkkuusinventointi. Työhön kuului Konstunkankaan kivikautisen asuinpaikan rajaus ja kaava-alueen esihistoriallisten ja historiallisten kohteiden inventointi. Alueen laajuus oli 23 hehtaaria, se sijaitsee noin kolme kilometriä Taipalsaaren keskustasta etelään, Saimaanharjun länsiosassa. Inventoinnin kenttätyön tekivät 31.10.–2.11.2016 tutkija Vesa Laulumaa ja apulaistutkija Olli Eranti Museoviraston Arkeologisista kenttäpalveluista.
Inventoinnissa selvitettiin koekuopittamalla Konstunkangas-nimisen kivikautisen asuinpaikan laajuus. Kohteesta tunnettiin aiemmin yksi asumuspainanne, mutta vuoden 2016 inventoinnissa havaittiin toinen. Kyseessä on löytöjen perusteella tyypillisen kampakeramiikan aikainen asuinpaikka.
Inventoinnissa kartoitettiin myös toisen maailmansodan aikaiseen varuskuntaan kuuluneiden rakennusten pohjia 10 kpl. Konstunkankaalle perustettiin varuskunta välirauhan aikaan v. 1940 ja se jatkoi toimintaansa 1940–50-lukujen vaihteeseen. Mahdollisesti jo tätä aiemmin on ollut käytössä rannan tuntumasta havaittu luonnonkivinen kivijalka, paikalla on ilmeisesti sijainnut sauna.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.