Metsähallitus on rakentamassa syksyllä 2016 ja talvella 2017 Raaseporin linna-alueelle uutta
lipunmyynti- ja käymälärakennusta. Uudisrakennus tullaan rakentamaan Raaseporin
linnantien/Hästöntien varressa sijaitsevilta parkkipakoilta linnalle johtavan kävelytien ja
Raaseporinjoen väliselle alueelle, kävelytieltä kohti jokea laskevaan rinteeseen. Lähistöllä sijaitseenykyinen kevytrakenteinen lipunmyyntikoju. Rakennuspaikka sijaitsee aivan
muinaisjäännösrekisteriin merkityn muinaisjäännösalueen länsireunalla, muinaisjäännösalueen ulkopuolella. Se sijoittuu kuitenkin linnalle määritellyn sisemmän suoja-alueen sisälle.
Rakennuspaikalla suoritettiin Metsähallituksen tilaama koneellisen pintamaan poiston valvonta ja arkeologinen tutkimus 19.10.2016. Tutkimusten tavoitteena oli selvittää, onko uudisrakennuksen alueella tuhoutumisvaarassa olevia kulttuurikerroksia tai rakenteita. Tutkimusalueen keskiosasta paljastui pintamaan kuorinnan jälkeen epämääräinen kivikko, joka liittyy paikalla vuonna 1948 sijainneeseen tanssilavarakennelmaan. Linnan käyttöaikaan tai 1900-lukua vanhemmiksi ajoittuvia rakenteita, kulttuurikerroksia tai esinelöytöjä paikalta ei havaittu.
Uudisrakennukseen liittyvät työt linnan länsipuolisessa jokirannassa jatkuivat 8.11.2016
sähkökaapeliojan kaivuutyöllä. Kaapeliojan kaivuu tehtiin Metsähallituksen tilauksesta arkeologin valvonnassa. Kaivuutyön aikana kaapeliojan alueelta ei havaittu minkäänlaisia merkkejä kiinteistä rakenteista tai kulttuurikerroksista.
Luonti: 23.2.2017
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
19.10.2016
Rahoittaja/tilaaja:
Metsähallitus
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Henkilökunta
Tutkija:
Maija Holappa
Tutkija:
Tarja Knuutinen
Raporttitiedot
Raportti:
Raasepori
Raaseporin linnan länsipuolinen jokiranta Sähkökaapelilinjan konekaivuun arkeologinen valvonta Tutkimusraportti
Tekijä:
Tarja Knuutinen
Päivämäärä:
15.11.2016
Liitetiedostot
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.