Hämeen linnan vallihaudan restaurointityöt sekä linnan pohjoispuolen alueen kunnostustyöt jatkuivat vuonna 2017 ja ne toteutti Museoviraston Arkeologisten kenttäpalvelut, kuten edellisenäkin vuonna.
Hämeen linnan vallihauta on rakennettu 1700- ja 1800-lukujen taitteessa, ja sitä on purettu, kunnostettu ja rakennettu uudelleen vuosien saatossa. Osa vallista ja vallihaudasta on säilynyt lähes alkuperäisenä, mutta muureissa on havaittavissa pullistumia sekä kivien irtoamisia, minkä vuoksi rakenteita joudutaan kunnostamaan. Osa kunnostustöistä vaatii arkeologista valvontaa.
Keväällä Hämeen linnan 2. puolibastionin vasemman siiven vallihaudasta ja maavallista tehtiin 3D-mallinnos sekä ortokuva alueen tulevaa korjaussuunnitelmaa varten. Myös 3. puolibastionin vasemman siiven keskiosan korjausalue kuvattiin ennen eskarppimuurin korjausta ja siitä tehtiin 3D-mallinnos.
Luonti: 30.1.2018 Viimeisin muutos: 30.1.2018
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
11.-20.9. sekä 5. ja 9.10.2017
Tutkimusperuste:
Maankäyttö ja rakentaminen (MML, MRL)
Rahoittaja/tilaaja:
Senaatti kiinteistöt Oy
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Luvan dnro:
MV/140/05.04.01.02/2017
Deadline:
30.4.2018
Henkilökunta
Apulaistutkija:
Tuija Väisänen
Tutkija:
Esa Mikkola
Tutkija:
Katja Vuoristo
Raporttitiedot
Raportti:
Hämeenlinna Hämeen linna. Linna pohjoisen polygonin, 2. puolibastionin sekä 3. puolibastionin eskarppimuurin kunnostus ja koekorjaustöiden arkeologinen valvonta ja 5. puolibastionin tykkitason koekaivaus 2017.
Tekijä:
Tuija Väisänen
Päivämäärä:
23.4.2018
Sijainti(alkup):
Mv
Liitetiedostot
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.