Åminnen tiilitehtaan alueella tehdyssä tarkkuusinventoinnissa havaittiin, että alueella on säilynyt varsin runsaasti tiilitehtaan käytöstä kertovia ilmiöitä. Parhaiten tiilitehtaan toiminta näkyy edelleen käytössä olevassa laiturissa, joka rakennettiin tiilitehtaan tarpeisiin. ARK-sukelluksen tekemässä vedenalaisinventoinnissa todettiin, että tiilitehtaan laiturin vieressä on myös osittain säilynyt tiilien kuljetuksessa käytetty proomun hylky. Selkeitä rakenteita havaittiin varsin vähän, mutta dokumentoidut vallit ja ojat on hyvin yhdistettävissä tiilitehtaaseen liittyviin rakennuksiin. Näillä alueilla on säilynyt myös rakenteita, vaikka myöhempi rakentaminen on osittain rikkonut alueen alkuperäisten rakennusten perustuksia. Ainakin alueen keskellä havaitulla tasanteella erottuva korkeampi valli on paikoilleen romahtaneen savupiipun perustus. Runsaasti tiiltä havaittiin myös tutkimusalueen pohjoisosassa havaitun kookkaamman rakennuksen itäpuolella, myös tämä tiilialue saattaisi olla peräisin romahtaneesta savupiipusta. Maaperään tehtyjen koepistojen ja kairausten perusteella alueella on säilynyt myös tiilitehtaan aikaisia kulttuurikerroksia etenkin rakennusten alueilla. Alueen voimakkaan kasvillisuuden vuoksi on kuitenkin vaikea erottaa kaikkien rakenteiden tarkkoja rajoja. Etenkin alueen keskiosassa kasvillisuus peitti alueen hyvin tiiviisti. Toisaalta pohjakasvillisuuden muutokset vaikuttivat kertovan myös rakennusten paikoista. Alueen rakenteiden tarkempi tutkimus vaatisi puuston kaatoa ja alueen avaamista kaivinkoneavusteisesti.
Luonti: 23.1.2020
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
1.-2.7. ja 11.7.2019
Tutkimusperuste:
Maankäyttö ja rakentaminen (MML, MRL)
Rahoittaja/tilaaja:
Espoon kaupunki
Hankkeen vaihe:
Raportti arkistoitu
Luvan dnro:
MV/98/05.04.01.02/2019
Henkilökunta
Apulaistutkija:
Heli Lehto
Inventoija:
Tuija Väisänen
Raporttitiedot
Raportti:
ESPOO Kurttila Mustalahti Åminnen tiilitehdas. Åminnen tiilitehtaan alueen tarkkuusinventointi 1.-2.7. ja 11.7.2019.
Tekijä:
Tuija Väisänen
Päivämäärä:
25.9.2019
Sijainti(alkup):
Museovirasto
Kopiot:
Espoon kaupunginmuseo
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.