Säilyneitä paikalleen muodostuneita kulttuurikerroksia havaittiin vain vähän ja kerrospaksuus oli ohut. Löytöaineisto sijoittui pääosin 1700–1800 -luvuille. Näiden lisäksi löytöaineistossa oli muutamia mahdollisesti keskiajalle, tai uudenajan alkuun sijoittuvia esinelöytöjä. Kaivauksen lisäksi kohteella tehtiin rakennusarkeologista dokumentointia rakennustyön eri vaiheissa. Kartanon sokkeleista, lautaverhoilusta ja kellarien pinnoista tehtiin myös väritutkimus.
Kuitian kartanon puisen päärakennuksen kaivauksen kulttuurikerroksista saatiin pääosin
1700-luvulle ja 1800-luvun alkupuolelle ajoittuvia esinelöytöjä. Yksi vanhempi rakenne, kiviperustus lasiverannan alla, löydettiin ja dokumentoitiin. Esinelöydöistä vanhimmat löytyivät tämän rakenteen läheisyydestä. Nämä olivat mahdollisesti keskiaikainen keramiikan pala ja panssarinuolenkärki.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.