Tutkimukset liittyivät Raaseporin linnan suunniteltuun sadeveden poistojärjestelmään. Kaivaus aloitettiin vesiportin edestä muurin ulkopuolella. Kaivetulla alueella havaittiin joitakin mahdollisesti linnan käyttöaikaisia kerroksia sekä jäänteitä käyttöaikana vesirajassa olleista puisista rakenteista. Nämä dokumentoitiin ja poistettiin. Muurin perustuksia esiin kaivettaessa löydettiin linnan käyttöaikainen muuriaukko, joka todennäköisesti jatkuu muurin läpi esilinnan puolelle. Aukon toisen pään tutkimista varten avattiin toinen koekuoppa esilinnan sisäpuolelta, mutta huonossa kunnossa olevan portin romahdusvaaran vuoksi tätä koekuoppaa ei voitu kaivaa pohjaan asti eikä viemäriaukon toista päätä löydetty. Vallihaudan edustan puurakenteet ja vesiportin alla olevassa muurissa ollut aukkorakenne olivat molemmat entuudestaan tuntemattomia.
Em. lisäksi saatiin tarkka havainto vuoden 1963 kaivausten rajasta sekä dokumentoitiin palokerros, joka lienee samaa kerrosta kuin muualla esilinnan pihalla aiemmin havaittu linnan käytön loppuvaiheeseen liittyvä kerros.
Luonti: 8.1.2021
Hanketiedot
Tutkimusalue:
m²
Tutkimusperuste:
Maankäyttö ja rakentaminen (MML, MRL)
Rahoittaja/tilaaja:
Metsähallitus
Hankkeen vaihe:
Raportti arkistoitu
Luvan dnro:
MV/31/05.04.01.02/2020
Henkilökunta
Tutkija:
Kari Uotila
Raporttitiedot
Raportti:
Raaseporin linnan vallihaudan ja esilinnan tutkimukset. Arkeologinen koekaivaus 13.8–19.8 ja 11.9.2020.
Tekijä:
Kari Uotila ja Nikolai Paukkonen
Päivämäärä:
19.10.2020
Sijainti(alkup):
Museovirasto
Kopiot:
Metsähallitus
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.