Koekuopissa esiintyi 1940-luvun pommituksissa syntynyttä ja sitä nuorempaa purkukerrosta, minkä lisäksi tavoitettiin tätä vanhempi käyttöaikainen pinta, josta löytyi muutamia 1700–1800- lukujen vaihteeseen ajoittuvia esinelöytöjä. Kolmesta tontin keskellä olevasta koekuopasta havaittiin tähän savimaahan kaivettuja hautauksia, kaikkiaan yhdeksän kappaletta.
Koetutkimusten perusteella hautauksia on säilynyt tontin keskellä, ja niiden on mahdollista jatkua nyt purettavan toimistorakennuksen alle ja tontin koillispuolelle. Sen sijaan tontin luoteispuoli oli pitkälti myöhemmän toiminnan sekoittamaa. Havaintoja kirkkoon tai köyhäintalon liittyvistä rakenteista ei tehty, vaan koekuopista havaitut rakenteet liittyvät todennäköisesti tontilla ennen nykyisiä rakennuksia sijainneeseen nuoreen rakennuskantaan.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.