Muuritutkimus Oy suoritti arkeologiset kaivaukset Kokemäen Villiönsuvannon (1000036786) muinaisjäännösalueella 23.4.–3.6. välisenä aikana. Kohteessa oli jo vuoden 2019 tutkimuksissa todettu sijaitsevan rautakautinen asuinpaikka (Helamaa et al. 2019; Uotila et al. 2019). Kohde sijaitsi asuintonteiksi kaavoitetulla peltoalueella, jolla tutkimukset kohdistuivat neljän rantaan tulevan tontin alalle. Tutkimusalue yhdistyi kevään 2019 kaivausalueen kanssa sijaiten sen lounaispuolella.
Tutkimuksissa havaittiin runsaasti merkkejä rautakautisesta asutuksesta kuoppien, liesin ja paalunsijojen muodossa. Paalunsijoista muodostui ainakin yhdentoista erillisen rakennuksen seinälinjat. Löytöinä kohteesta on mm. rautainen veitsi, kaksi rautaniittiä, hienoa ja karkeaa pääosin koristelematonta keramiikkaa, palanutta ja palamatonta luuta, palanutta savea, savitiivistettä ja savipainojen katkelmia. Löytöaineiston ja kaivausahavaintojen perusteella kohde on ollut käytössä usealla eri rautakauden periodilla. Tiiviimmin merkkejä rautakautisesta asutuksesta oli tutkimusalueen koillispuolella, ja havainnot jatkuivat myös kaakkoon ja luoteeseen kaivausalueen ulkopuolelle. Havainnot päätt yivät lounaassa Kokemäenjoen rannassa n. 34,5 m mpy korkeuskäyrän kohdalla.
Kari Uotila, Sanni Salomaa, Arttu Tokoi ja Nikolai Paukonen
Päivämäärä:
26.8.2020
Sijainti(alkup):
Museovirasto
Kopiot:
Satakunnan museo, Tilaaja
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.