Kaivannon alkuosassa ei tehty havaintoja kulttuurikerroksista, koska katua rakennettaessa oli alkuperäistä maanpintaa poistettu runsaasti. Uudenmaankadun korkeimman kohdan jälkeen kohti Hämeenkatua tultaessa kaivannossa saatiin havainto mahdollisesti kahdesta rakennuksen osasta ja muutamia kulttuurikerroshavaintoja. Hämeenkadun läheisyydestä alkaen kulttuurikerros havaittiin lähes koko matkalla Tuomiokirkkosillan läheisyyteen saakka. Hämeenkadun ja Aurajoen väliseltä alueelta saatiin havainto ainakin kuudesta kiviperusteisesta rakennuksesta. Osa näistä on ollut myös kokonaan kivestä rakennettuja ja yhdessä seinälinjassa havaittiin tiiliholvin kaaren alaosa.
Kaivannosta saatiin siis kulttuurikerroshavaintoja 1200?1300-lukujen vaihteen peltokerroksesta aina Turun paloon 1827 asti. Profiileja ja kaivannon pohjalla havaittuja rakenteita puhdistettiin lapiolla ja lastalla vain sen verran kuin niiden dokumentointi vaati. Luonnontieteellisiä ajoitusnäytteitä otettiin yhdeltä alueelta tulleista hyväkuntoisista arinahirsistä ja maanäytteitä keskiaikaisen pihakerroksen alta tulleesta ruskeasta savesta ja sen alaisesta pohjamaasta. Kaivannon kokonaispituus oli n. 640 metriä.
Luonti: 14.12.2021
Hanketiedot
Tutkimusperuste:
Maankäyttö ja rakentaminen (MML, MRL)
Rahoittaja/tilaaja:
Turun Vesihuolto Oy
Hankkeen vaihe:
Raportti arkistoitu
Luvan dnro:
MV/1/05.04.01.02/2021
Henkilökunta
Vastuuhenkilö:
Kari Uotila
Kenttätyönjohtaja:
Jani Vidgren
Raporttitiedot
Raportti:
TURKU Uudenmaankatu Arkeologinen valvontatutkimus 19.2.-14.9.2021
Tekijä:
Kari Uotila ja Jani Vidgren
Päivämäärä:
11.11.2021
Sijainti(alkup):
Museovirasto
Kopiot:
Turun museokeskus, tilaaja
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.