Monitieteisen tutkimushankkeen "Hailuodon keskiaika" arkeologisena osuutena jatkettiin vuonna 1985 aloitettuja ja vuonna 1986 laajennettuja kaivauksia palaneen puukirkon kivijalan sisäpuolella.
Runkohuoneen länsipäästä jäi noin 50 m2 tutkimatta, samoin vuonna 1686 tehty laajennus itään. Kiinteinä rakenteina tuli esille 1700-1800 -lukujen jäänteiden lisäksi ilmeinen kellarikuopa muutamine hirrenjäänteineen (radiohiiliajoitus 510+-80 BP) sekä eri-ikäisiä hautoja. Haudoista 85 kpl oli yksittäin erotettavaa hautaa, osa multahautoja, osa hirsisalvoshautoihin kuuluvia hautauksia. Lisäksi kaikkialla kultturikerroksessa oli irtoluita ja luusikermiä. Radiohiiliajoituksen perusteella vanhimmat haudat ovat viimeistään 1430-luvulta.
Kolmen kaivauskesän löydöt käsittävät noin 400 rahaa, joista noin 30 oli myöhäiskeskiaikaista sekä toista tuhatta lähinnä hautauksiin liittyvää esinettä, mm. koruja, kirjankansien heloja, tekstiilien jäänteitä ja käärinliinojen neuloja.
Kaivaukset vahvistivat oletukset paikalla sijainneesta myöhäiskeskiaikaisesta kappelista.
Luonti: 1.1.1900
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
18.5.-26.6.1987
Tutkimusalue:
100 m²
Tutkimusperuste:
Tieteellinen
Rahoittaja/tilaaja:
Suomen Akatemia, Oulun yliopisto, Hailuodon kunta
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Henkilökunta
Vastuuhenkilö:
Kirsti Paavola
Kaivausjohtaja:
Kirsti Paavola
Apulaistutkija:
Kai Kaarre, Jari Okkonen, Irene Ryyppö
Tutkimusavustaja:
Sirpa Kokko, Seija Poutiainen-Leinonen, Reija Sato
Raporttitiedot
Raportti:
Hailuodon kirkko. Arkeologiset tutkimukset 1985-1987. HK-85, HK-86, HK-87.Oulun yliopisto, historian laitos.
Tekijä:
K. Paavola
Päivämäärä:
6.5.1988
Sijainti(alkup):
Oulun yliopisto, historian laitos (HK-87)
Kopiot:
MV:RHOA
Julkaisut
Paavola, Kirsti 1988: Domus pro templo - Hailuodon kirkon varhaisvaiheet. Studia Historica Septentrionalia 15. 1988.
Paavola, Kirsti 1989: Hailuodon kirkkohaudat. Faravid 12. 1989.
Kokoelmatiedot
OYHiL:HK-87 Löydöt
Kokoelmatiedot
OYHiL HK-87:14642-15208 Diakuvat
Kokoelmatiedot
OYHiL HK-87:V-68-5-0 - V-76-6- Mustavalkokuvat
Liitetiedostot
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.
Hailuodon kirkon arkeologiset tutkimukset (Huom. digitoimattomia karttaliitteitä)