Kaarinan Littoisten Muikunvuoren rautakautisella asuinpaikalla jatkettiin v. 1990 aloitettua koekuopitusta 10.-26.6.1991. Tutkimuksissa haluttiin selvittää alueen rajat sekä saada tarkennusta ajoitukseen. Lisäksi haluttiin tutkia, onko v. 1989 löytyneiden kuppikivien länsipuolella olevassa metsikössä rautakautista kalmistoa, kuten aikaisemmin oli oletettu.//Kesällä 1991 koko tutkimusalueelle tehtiin 111 koekuoppaa, joista suurin osa (49 kuoppaa) metsikköön. Varsinaisen päätutkimusalueen lisäksi tarkastettiin tästä eteläkaakkoon oleva nk. erillisalue. Sen tutkiminen tuli ajankohtaiseksi kenttätöiden aikana kun oli käynyt ilmi, että alueelle oli kaavoitettu omakotitontteja.//Vuosina 1990-1991 tehtyjen havaintojen perusteella Muikunvuoren alueella on erittäin laaja rautakautinen muinaisjäännöskompleksi. Paikalla on rautakauden lopulle ajoittuva polttokalmisto sekä rautakautinen asuinpaikka. Kuitenkin osa keramiikasta sekä suhteellisen runsaat iskoslöydöt viittaavat siihen, että alueella on ollut asutusta jo aivan rautakauden alussa tai jopa sitäkin aiemmin. Koska asuinpaikan rajoja ei vielä ole saatu selvitettyä ja alueen ajoitus on vielä epäselvä, tullaan koetutkimuksia jatkamaan kesällä 1992.
Luonti: 1.1.1900
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
10.-26.6.1991
Tutkimusalue:
17000 m²
Rahoittaja/tilaaja:
virkatyö, työllistämisvarat
Henkilökunta
Kaivausjohtaja:
Tuija Soininen
Raporttitiedot
Tekijä:
Teija Tiitinen
Päivämäärä:
16.10.1992
Sijainti(alkup):
museoviraston arkeologian osaston arkistossa
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.