Arkeologian tutkintovaatimusten syventäviin opintoihin kuuluvan kenttätutkimuskurssin avulla on haluttu perehdyttää opiskelijat muinaisjäännösinventoinnin perusteisiin. Kurssin laajuus on ollut kaksi opintoviikkoa, jotka ovat koostuneet inventoinnin esivalmisteluista, viikon mittaisesta maastotyöstä ja jälkitöistä.//Nurmeksen inventointi toteutettiin 11.-15.5.1998. Sen kustannuksiin osallistuivat Museovirasto n. 3000 mk:lla, Nurmeksen kaupunki samoin n. 3000 mk:lla ja arkeologian laitos n. 3000 mk:lla. Inventointiin osallistui 13 opiskelijaa ja kolme arkeologian laitoksen henkilökuntaan kuuluvaa ryhmänjohtajaa (Mika Lavento, Esa Mikkola ja Petri Halinen). Inventoinnin vastuullisena johtajana toimi Petri Halinen.
Nurmeksen kaupungin alue pyrittiin inventoimaan kokonaisuudessaan, niin paljon kuin viikon aikana kolme opiskelijaryhmää ehtisi. Keskeisinä tutkimusalueina olivat esivalmisteluissa potentiaalisiksi todetut alueet. Alueelta tunnettiin ennestään 16 kiinteää muinaisjäännöstä.//Inventoinnin jälkeen kunnan alueelta tunnetaan 26 esihistorialliselle ajalle ajoittuvaa kiinteää muinaisjäännöstä, 8 pyyntikuoppakohdetta, 7 mahdollista kivikautista asuinpaikkaa, 10 historiallisen ajan kiinteää muinaisjäännöstä ja 20 paikallistettua irtolöytökohdetta, joista ei löydetty kiinteään muinaisjäännökseen viittaavia löytöjä.
Luonti: 1.1.1900
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
11.-15.5.1998
Rahoittaja/tilaaja:
Helsingin yliopisto, Nurmeksen kaupunki, Museovira
Henkilökunta
Kaivausjohtaja:
Petri Halinen, Mika Lavento
Raporttitiedot
Tekijä:
Petri Halinen, Mika Lavento
Päivämäärä:
28.4.1999
Sijainti(alkup):
Helsingin yliopiston arkeologian laitoksella, kopi
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.