Oulun Tuomiokapitulin rakennuksissa ja niiden rajaamalla piha-alueella tehtiin vuoden 2003 aikana mittavia peruskorjaustöitä. Näiden töiden yhteydessä piha-alueelle vaihdettiin uudet viemäri-, sadevesi- ja vesijohtoputket sekä kaivot. Kaivantojen syvyydet vaihtelivat 1 metristä 2,20 metriin.
Viemärikaivauksien valvonnassa tarkoituksena oli tarkkailla alueella mahdollisesti olevia merkkejä 1600- ja 1700-luvuille ajoittuvista ranta-aitoista. Aiemmat viemäriverkostot piha-alueella olivat sekoittaneet alkuperäiset maakerrokset hyvin suurelta osalta piha-aluetta. Merkkeinä 1600-luvun kerroksista löydettiin korkeudelta 2,30 m mpy kahdesta paikasta tiiviit kerrokset tervaista puuroskaa sekä kaksi mahdollista aitan nurkkakiveä. Tästä kerroksesta löydettiin Kristiinan aikainen 1/4 äyri ajalta 1633-1654.
Kaivauksissa havaittiin myös tiilimurskakerros, joka sijaitsi nykyisen tuomiokapitulin talon kivijalan alapuolella. Sijainti viittaa näin Oulun paloa 1822 ennen paikalla olleeseen rakenteeseen, josta aiemmin ei ole ollut tietoa. 3,10 m mpy syvyydeltä löytyi veistetty, tapillinen mahdollinen laivan tai veneen osa. Kolmesta, tapeilla toisiinsa yhdistetystä osasta koostuneen puun pituus oli noin 1,10 metriä.
Museoviraston rakennishistorian osaston arkistossa
Liitteet:
CD
#1
Kokoelmatiedot
RHOA RHO 125329:1-36 Diakuvat
#1
Kokoelmatiedot
KM Historialliset kokoelmat KM:2003079:1-77 Löydöt
Liitetiedostot
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.