Turun Nunnankatu 4:ssä peruskorjattiin Stiftelsen föt Åbo Akademin omistamalla tontilla tiloja Yrkeshögskolan Sydvästille. Peruskorjauksen yhteydessä uusittiin tontin jätevesi ja sadevesiviemärit sekä kaukolämmön alueputkisto. Lisäksi Luostarin Välikadun viereisen rakennuksen perustukset injektoitiin. Tontti sijaitsee keskellä Turun keskiaikaista Luostarikorttelia, minkä vuoksi kaivamisen arkeologinen seuranta oli tarpeen.
Kaivannot tehtiin pääosin vanhojen kaivantojen yhteyteen. Tontille tehtyjen rasvanerotuskaivon ja jätevesipumppaamon kaivantojen yhteydessä läpäistiin vanhoja kulttuurikerroksia, joten niiden yhteydessä jouduttiin tekemään arkeologisia yksikkökaivauksia. Rasvanerotuskaivon kaivannossa oli allekkain kaikkiaan neljä rakennetta, joista alimmaiset kolme olivat keskiaikaisia, vanhimmat 1300-luvun alusta. Myös jätevesipumppaamon kaivannon rakenteet olivat keskiaikaisia, vanhimmat 1300-luvun rakenteita, joiden yhteydestä löydettiin mm. protokivisavikeramiikkaa. Luostarin Välikadun viereisen rakennuksen perustuksia injektoitaessa paljastui perustuksista aukko, joka johti ennen tuntemattomiin holvikellareihin. Muut dokumentoidut rakenteet olivat yksittäisiä fragmentteja laajemmista kokonaisuuksista.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.