Alastaron Niinijoensuulle on esitetty asemakaavaluonnoksessa teollisuusrakentamista. Alueella sijaitsi Niinijoensuuksi nimitetty mahdollinen muinaisjäännös, jonka tiedot olivat hyvin epävarmoja. 1900-luvun alussa Julius Ailio on kirjannut alueella olleen maakumpuja, joita hän ei ole kuitenkaan itse nähnyt. 1970-luvulla alueella on tehty arkeologinen inventointi ja tällöin paikalla on nähty kolme epämääräistä hiekkaista painannetta. 1990-luvulla näitä ei ole enää ollut havaittavissa, koska alue on raivattu pelloksi. Kohde on määritelty mahdolliseksi kivikautiseksi asuinpaikaksi, vaikka alueelta ei ole saatu talteen mitään löytöjä. Paikallisten asukkaiden parissa elää taas voimakkaana perimätieto siitä, että paikalla olisi ollut joskus kirkko.
Aluetta tutkittiin koekuopittamalla pellon keskellä sijaitseva hiekkakumpu sekä hieman taaempana nouseva rinne, jossa oli myös hieman hiekkaisempi kohta. Muualla rinteessä ja sen päällä sijaitsevalla tasanteella suoritettiin pintapoimintaa. Hiekkakummulta ei saatu talteen yhtään löytöä ja koekuopista tuli yhtä lukuun ottamatta vastaan puhdas savi tai hiekka. Yhdestä kuopasta tuli esiin melko tuoretta puuta. Myös rinne osoittautui melko löydöttömäksi; alueelta poimittiin joitakin liitupiipun katkelmia, muutama tuluspiinpala sekä pari punasavikeramiikan palaa. Löytöjä on kuitenkin niin vähän, etteivät ne viittaa asuinpaikkaan. Kolmessa koekuopassa osuttiin vanhaan puurakenteiseen salaojaan.
Luonti: 13.10.2006 Viimeisin muutos: 5.2.2007
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
2.-6.10.2006
Tutkimusperuste:
Maankäyttö ja rakentaminen (MML, MRL)
Rahoittaja/tilaaja:
Alastaron kunta
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Henkilökunta
Tutkimusavustaja:
FM Hanna Kelola
Inventoija:
FM Katja Vuoristo
Raporttitiedot
Raportti:
Alastaro Niinijoensuu
Koekaivaus 2.-6-10.2006
Tekijä:
Katja Vuoristo
Päivämäärä:
5.2.2007
Sijainti(alkup):
MV/AO
Kopiot:
Turun maakuntamuseo ja Alastaron kunta
Liitetiedostot
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.