Koekaivausryhmän tehtävänä oli täydentää vuonna 2005 aloitettua Vaalan Askolankankaan kuoppajäännösten kartoitusta. Kartoitettava alue sijoittui Iso-Askolan tilalle, Askolannniemen koillisosaan. Pyyntikuoppa-alueet kartoitettiin kaavoituksen ja kesämökkien rakentamisen takia.
Tähän mennessä Askolankankaalla on kartoitettuja kuoppia kaikkiaan 226 kappaletta, joista osa on pyyntikuoppien jäännöksiä, osa tervahautoja ja osa muuhunkin käyttöön rakennettuja kuoppia. Suurin osa kuopista muodostaa kaakkois-pohjoissuuntaisen kilometrin mittaisen jonon, joka ulottuu Askolanniemen eteläosasta sen pohjoisosaan asti. Vain yksi Askolankankaan kuopista on tutkittu koekaivauksen avulla eikä kapean koeojan havaintojen avulla saatu selville mihin kyseistä kuoppaa on käytetty. Kuopan pohjalta saatu hiili ajoittuu varhaiseen rautakauteen eli vanhemman roomalaisen rautakauden loppuun (kalibroitu ajoitus 120–230 jKr).
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.