Nauvon kirkon korjaus- ja restaurointitöihin kuului kirkon lattian uusiminen ja lämmityslaitteiden asentaminen uuden lattian alle. Tämän vuoksi tutkittiin kirkon lattian alustaa arkeologisesti useiden viikkojen ajan heinäkuussa vuonna 1957. Kaivausalue kattoi mittauskartan perusteella koko kirkon sisäpuolisen alueen. Tutkimuskertomuksen puuttuessa on kuitenkin vaikea päätellä onko lattian alusta kaivettu koko alueelta pohjamaahan saakka. Valokuvista näkee vain sen, että perustuksen anturan päällimäinen osa ja haudat on kaivettu ja puhdistettu selkeästi. Muualla näkyy varsin paksuja maakerroksia. Löytöluettelon alussa on kirkon sisätilan pohjakaava joka on jaettu koordinaatistoon. Käytännössä jokaisesta neliömetrin kokoisesta ruudusta on löytöjä, suurin osa löydöistä ajoittuu kuitenkin varsin myöhäiseen aikakauteen. Joukossa on esimerkiksi lukuisia rahoja 1700- ja 1800-luvulta.
Kirkosta dokumentoitiin lukuisia muurattuja hautoja sekä multahautoja. Kaivauksilla kerääntyneet irtoluut sijoitettiin lounaisimman pilarin luona olevaan muurattuun hautaan. Arkut oli palauttaa omille paikoilleen. Ilmeisesti pääosin 1700-luvulta peräisin olleita arkkuja pidettiin hämmästyttävän hyväkuntoisina. Lisäksi dokumentoitiin kirkon itäseinältä löydettyä puretun alttarin perustusta.
Ilmeisesti kaivettu maa seulottiin. Tätä osoittaa se, että rahakammion kokoelmiin on tallennettu 279 rahaa, joista vanhimmat ovat 1300- ja 1400-luvuilta. Säilyneessä löytöluettelossa on myös kymmeniä muita löytöjä, esimerkiksi nappeja ja lasinpaloja. Kirkon ulkopuolelle rakennuttua lämpökeskuksen paikkaa tai siitä kirkkoon vedettyjen putkien ojia ei ilmeisesti valvottu arkeologisesti.
Luonti: 24.7.2008 Viimeisin muutos: 24.7.2008
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
2.7.1957-27.7.1957?
Hankkeen vaihe:
Raportti puuttuu
Henkilökunta
Kaivausjohtaja:
Reino J. Palmroth
Raporttitiedot
Sijainti(alkup):
MV, historian topografinen arkisto
Liitteet:
Luettelo valokuvista 54027-54048.; Kirkkomaalauksia löydetty Nauvosta. IS 20.7.57.; Nauvon vanhaa kirkkoa restauroidaan. HS 14.7.57.; Nauvon kivikirkon sakasti 1300-luvulta. Uusi Suomi 21.7.57.; Restaurerat Nagu-tempel. Hbl.14.12.1958.
Kokoelmatiedot
RHOA 533:1:3-4 Piirustukset
Kokoelmatiedot
KM Historialliset kokoelmat 97071:1-269 Löydöt
Kokoelmatiedot
KM Historialliset kokoelmat 53445-53454, 54027-54048 Mustavalkokuvat
Kokoelmatiedot
KM Rahakammio 59010 Rahalöydöt
Liitetiedostot
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.