Keskiaikaista Messukylän vanhaa kirkkoa restauroitiin laajasti vuonna 1959. Tässä yhteydessä tehtiin koko kirkon lattian alueella arkeologisía tutkimuksia. Huomio kiinnittyi tässä yhteydessä lähinnä kirkon perustusten ja muiden rakenteiden dokumentointiin.
Saarnatuolin tienoilta löydettiin laaja tiilestä muurattu hauta, johon kuului myös eteinen. Siitä dokumentoitiin yhteensä 12 arkkua. Parempikuntoiset arkut avattiin ja dokumentoitiin valokuvaamalla. Saarnatuolin kohdalta pohjoisseinältä löydettiin myös perustuksia, jotka ovat saattaneet kuulua sivualttariin.
Ainakin osa kirkon lattian alustasta kaivettiin pohjamaahan saakka. Syvimmillään kaivaus näyttäisi mittauskartan perusteella ulottuvan n. 1,25 metriä vuoden 1959 lattiatason alapuolelle. Kirkosta saatu löytöaineisto on varsin rikas ja onkin todennäköistä, että kaivettu maa seulottiin. Yhtenä mielenkiintoisena löytönä voidaan mainita savinuken pää, joka on löydetty kirkon itäpäästä noin puolen metrin syvyydeltä.
Luonti: 6.8.2008
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
20.7. -7.8.1959? kts. huomiot
Hankkeen vaihe:
Raportti puuttuu
Henkilökunta
Kaivausjohtaja:
Reino J. Palmroth
Tutkija:
R. Turunen
Raporttitiedot
Liitteet:
Messukylän vanha kirkko entistetään täydellisesti. HS 9.12.1956.; Messukylän vanhan kirkon restaurointityö valmistuu. HS 27.9.1959.
Julkaisut
Pylkkänen, Riitta (1961). Messukylän savinukke. SM 1961.
Kokoelmatiedot
Kokoelmatiedot
RHOA 837:1:12-17 Piirustukset
Kokoelmatiedot
KM Historialliset kokoelmat 59144:1-134 Löydöt
Kokoelmatiedot
KM Historialliset kokoelmat 59156-59275 Mustavalkokuvat
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.