HELSINKI VARTIOKYLÄ LINNAVUORI
Keskiaikaisen puolustusvarustuksen kaivaus
Pk 2034 09 Vuosaari
x = 6679 29, y = 2562 28, z = 30,28
p = 6680 238, i = 3395 997
Helsingin kaupunginmuseo
Kaivauksenjohtaja: FM Eeva-Liisa Schulz, takymetrikartoitus: FM Esa Mikkola
Vartiokylän linnavuori sijaitsee keskellä pientaloaluetta Helsingin Vartiokylässä, Suomenlahteen kuuluvan Vartiokylänlahden pohjukassa, noin 7,5 km Vantaanjoen suulta itään ja 1,3 km Puotilan kirkosta koilliseen. Linnavuoren itä- ja etelärinne meren puolella ovat jyrkkiä, samoin länsirinne, mutta pohjoisrinne muodostaa pitkän ja melko tasaisen penkereen. Reunavallin ympäröimän laen korkeimmat kohdat ovat paljasta kalliota. Puut peittävät osittain näkymän merelle. Alarinteillä on omakotitaloja ja venäläisten ensimmäisen maailmansodan aikainen linnoituslaite. Vähäisestä tutkimustiedosta huolimatta linnavuoren iästä ja rakentajista on esitetty runsaasti erilaisia teorioita, Helsingin kaupunginmuseon kaivausten päämääränä oli saada lisää tietoa linnavuoresta sekä laatia ajanmukainen ja paikkansa pitävä kartta linnavuoren rakenteista.
Kartoitus toteutettiin takymetrin ja MapInfo-ohjelman avulla. Kaivausten pääkohde oli linnavuoren laen luoteisosan rakennuksen pohja. Koekaivauksin tutkittiin laen lounaisosassa kahta maakumpua ja tehtiin pari koekuoppaa pohjoiseen laen ulkopuolelle. Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilanderin v. 1973 esittämä teoria linnavuoren kulotuksesta ennen varustamista varmistui, kun lähes kaikkialta paljastui kalliota peittänyt palokerros. Tulta oli muutenkin käytetty rakentamisessa hyödyksi: reunavallin rippeiden alla ja isomman kummun juurella kalliota oli muokattu kuumentamalla. Tulen ja veden avulla oli jyrkissäkin kohdissa saatu kallioon haluttu muoto sekä perustuskiville tasainen ja pitävä pohja. Varsinainen puolustuslaite oli ilmeisesti ollut hirsivarustus, samoin sen kupeessa sijainnut talo oli myös puinen. Maakumpujen funktio ei koekaivauksin selvinnyt. Eniten löydettiin tiilien kappaleita, luita ja palanutta savea. Tiiliä oli liian vähän seiniin tai muureihin, tiilet olivat tulisijoista peräisin, ja palanut savi kivien tilkkeistä. Lisäksi löydettiin vähän kuonaa, piitä ja laastia. Varsinaisia esinelöytöjä tehtiin vähän, mm. kaksi palaa yhdestä korvallisesta kivitavara-astiasta, rautanauloja ja hevosenkenkänauloja, veitsi, jalkajousen nuolenkärki ja hevosenkengän puolikas. Luu- ja makrofossiilianalyysien mukaan ravinto koostui kalasta, laihasta lihasta ja herneistä. Jyvien puuttuminen ja esinelöydöt viittaavat lähinnä muutaman vartiosotilaan majailuun paikalla.
Linnavuoren ikä tai rakentajat eivät ratkenneet yksiselitteisesti. Varmasti voidaan sanoa, että linnavuori on keskiaikainen, ei rautakautinen. Voidaan olettaa sen rakentajien olleen ruotsalaisia, joko uudisasukkaita tai jo valtaa pitäneitä. Ajoitussarja jätti runsaasti pelivaraa (1200–1400-luvut), löytöjen mukaan lähinnä 1300-luku on luultavin. Esineitten vähäisyys, samanikäisyys ja vaatimattomuus viittaavat lyhytaikaiseen käyttöön. Samasta syystä voidaan olettaa linnavuoren merkityksen olleen vähäisen.
Löydöt: KM 33374:1–1141
Ajoitus: keskiaika; Hel-4594: 660 ± 60 BP, Hel-4595: 740 ± 70 BP, Hel-4596: 920 ± 90 BP, Hel-4597: 710 ± 70 BP, Hel-4598: 830 ± 70 BP, Hel-4599: 670 ± 70 BP, Hel-4600: 700 ± 60 BP, Hel-4601: 600 ± 90 BP, Hel-4602: 730 ± 90 BP, Hel-4603: 740 ± 60 BP
Tutkitun alueen laajuus: takymetrikartoitus n. 30 000 m², kaivausalueet ja koekuopat 159 m²
Kenttätyöaika: 13.5.–2.7.2002
Tutkimuskustannukset: Helsingin kaupunginmuseo
Tutkimusraportti: Eeva-Liisa Schulz.14.2.2003 Helsingin kaupunginmuseo, kopio Museoviraston arkeologian osaston arkistossa. |